Helteen ja hikoilun päivittely on kohonnut viime viikkoina liki kansallisurheilun asemaan. Itse uskon, että muistelemme näitä tukalan kuumia viikkoja rakkaudella rospuuttokauden saapuessa. Myönnettävä se toki on, että paahde on miinustanut yöunet vähäisiksi ja saanut minut karttelemaan keskustan kaaokseen menemistä. Toisaalta ytimen välttely on avannut uusia reittejä.
Teimme esimerkiksi pyöräretken Didrichsenin museoon Helsingin Kuusisaareen. Viljo Revellin suunnittelema komea talo palveli ensin kotina, sittemmin kulttuurikeitaana.
9. syyskuuta asti museossa on esillä legendaarisen ruotsalaisen design-talo Svenskt Tennin tuotantoa. Sen perustaja Estrid Ericson alkoi tuoda tinaesineidensä myötä 1920-luvulta lähtien kauneutta ruotsalaiskoteihin. Pian yrityksen palvelukseen astui itävaltalainen Josef Frank, jonka rakastetut painokankaat sinkauttivat yrityksen menestykseen.
Samaan aikaan Didrichsenin näyttelyn kanssa Hanaholmenin kulttuurikeskuksessa esitellään Svenskt Tennin nykydesignia, ja Helsingin keskustan Stockmannin pop up -myymälässä voi shoppailla merkin tuotteita. Didrichsenin näyttelystä tekee kuitenkin erityisen museon omista kokoelmista kerätyt muinaisesineet, jotka osoittavat Svenskt Tennin estetiikan yhteyden ikiaikaisiin kulttuureihin.
Estrid Ericson kiinnitti huomiota etenkin kattausten kauneuteen. Koska istuudumme ruokapöydän ääreen vuosittain noin tuhannesti, miksi tilanteesta ei tekisi niin silmäähivelevää kuin vain mahdollista?
Josef Frankin painokangasta ihailemassa Didrichsenillä. Joka kerta puolestaan Tukholmassa vieraillessani en voi vastustaa Svenskt Tennin ihastuttavaa teehuonetta upeine kattauksineen. Iltapäivätee siellä riittää mainiosti syyksi reissulle Ruotsiin. Julkkisbongarit asettuvat sinne usein nähdäkseen vilahduksen sisustusliikettä suosivasta prinsessa Madeleinesta, mutta minulle riittää pelkkä paikan kauneus.
Kivenheiton päässä Didrichsenistä sijaitsee Villa Gyllenberg. Samaa nimeä kantaneen pankkiiriperheen koti tarjoaa nykyään puitteet heidän hulppealle taidekokoelmalleen, johon mahtuu kultakauden upeita töitä Helene Schjerfbeckistä aina Albert Edelfeltiin.
14. lokakuuta asti Villa Gyllenbergissä on myös esillä Wäinö Aaltosen tuotantoa esittelevä näyttely. Opiskellessani aikanaan taidehistoriaa Turun yliopistossa paikkakunnan ylpeys Aaltonen tuntui turhan mahtipontiselta. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin 1900-luvun estetiikkaa osaa tarkastella lempeämmin. Kultaukset, joita Aaltonen käytti henkistymisen symboleina, eivät enää näytä silmissäni krumeluurimaisilta, vaan ymmärrän niiden tarkoituksen paremmin.
Upeiden näyttelyiden lisäksi myös vilvoittava merenranta ja museoita ympäröivien puistojen vehreys ovat hyviä syitä polkaista sivuun keskustasta. Hellettä voi päästä pakoon hyvin lähelläkin.
Elokuisin toivotuksin,
Mirva