Archive for marraskuu, 2014

  • Loistopäivä: uudet kengät & Showhat-ensi-ilta

    Vaikka marraskuun pitäisi masentaa mustuudellaan, tänään oli kyllä loistopäivä. Ensinnäkin, sujautin ensimmäistä kertaa jalkaani Valentinon Rock Stud -ballerinat, joiden...

  • Bollinger-samppanjaa & Kaarina K:n ja Feren muotia

    Juhlakausi tuntuu startanneen varsinaisella rysäyksellä, sillä joka illaksi tuntuu riittävän rientoja. Tänä iltana juhlittiin tavallistakin tyylikkäämmin. Hotelli Kämpin  Crystal...

  • Shanghai Cowboy -ravintolan avajaiset

    Torstaina 6. marraskuuta palasin Tel Avivista, ja koti tuntui kutsuvan kaupunkia enemmän – ennen kaikkea siinä, missä tulee lomavaatteiden...

  • Tel Aviv

    Lomaristeilymme Välimerellä puikkelehti pitkälti Kreikan saarilla, mutta ankkuroiduimme myös lähelle Tel Avivia. Tämä oli ensimmäinen käyntini Israelissa. Kuten monille...

  • Tunnelmia Välimeren risteilyltä

    Marraskuisen kaamoksen ja loskakauden muuttuessa yhä synkemmäksi olen iloinen, että päätin pitää pikku loman tässä kohdin vuotta. Ilman hillittyyn...

  • Herkkuhetkiä Silver Cloudilla

    Alkuun varoitus: kalorikammoiselle tämä postaus saattaa olla kammottavaa luettavaa, sillä teksti itsessään sisältää varmaan kymmeniätuhasia kilokaloreita. Syntisen herkullinen ruoka...

  • Risteily Välimerellä

    Risteilyterveiset täältä Välimereltä! Melkein korvan juuressa kohisee turkoosi meri, kun valkoinen laivamme kyntää kohti etelää. Kulunut syksy oli aikataulutettu...