Ajatuksia Nizzasta

Viime viikon torstai, 14. heinäkuuta, jolloin Ranska vietti kansallispäiväänsä Bastiljin valtauksen kunniaksi, kääntyi Nizzassa tragediaksi. Julma väkivalta mustasi päivän, jona ranskalaisten ohella myös kaikkien muiden maailman demokratioiden asukkaat voisivat juhlistaa vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.

Ranskan kansallispyhimys Jeanne d’Arcin veistos Pariisin Notre-Dame-katedraalissa.

Itselleni Nizza merkitsi ennen tapahtunutta hurmaavaa lomakohdetta, jossa olin monesti käynyt nauttimassa sen upeista taidemuseoista, etelän auringon makuja huokuvasta ratatouillesta ja kukkatorin loistosta.

Lasimaalaus, jonka ikuistin lempimuseoihini kuuluvassa, keskiajan taiteeseen keskittyvässä Musée de Clunyssa Pariisissa.

Toivon, että se merkitsee samoja asioita jatkossakin, sillä vallan antaminen pelolle olisi väärin.

Toinen kauneudellaan häikäisevä lasimaalaus Musée de Clunyssa. Ikimuistoinen museo muuten sijaitsee  vasemmalla rannalla Saint-Germainin kaupunginosassa vastapäätä Suomen kulttuuri-instituuttia ja sen viihtyisää kahvilaa.

Toivon myös voimia Ranskalle. Vaikka pahuus ja väkivalta ovat moukaroineet kuluneen vuoden aikana maata, ilman uskoa hyvän voittoon huomisen kohtaaminen olisi raskasta.

Toiveikasta viikkoa myös Sinulle!

Sydämellisesti,

Mirva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*