Tämän kesän säätilavoivottelujen jatkaminen on lähinnä pitkästyttävää, mutta silti on myönnettävä, että myös me lähdimme sateita pakoon. Heinäkuun ensimmäisen viikon eli lomastarttimme kostea koleus ei näyttäytynyt kovinkaan mieltä ylentävänä, joten päätimme varata matkan aurinkoon. Pohdimme myös kohdetta, jossa emme ole aiemmin olleet. Vaikka Italia on yksi lempimaitamme, sen eteläosa on jäänyt meille vieraaksi.
Kaunis Brindisi odottaa Adrianmeren rannalla Italian saappaan korossa. Sinne lentää näppärimmin Rooman kautta. Läikehtivästä Välimerestä huolimatta vieraita kieliä kuulee harvoin (kerran korviini kantautui amerikanenglantia, toisella kerralla ranskaa). Muuten lomailijat ovat italialaisia.
Matkalle tuuliselle rannalle.
Tunika on parin vuoden takainen löytö yhdestä New Yorkin BCBG-myymälöistä, Guccin hattu puolestaan ale-hankinta Italian Ferrarasta. Laukku on Valentinon.
Kauneimmillaan Brindisi näyttäytyy auringonlaskun aikaan, jolloin sen rantaravintoloissa riittää kuhinaa. Majapaikkamme, elegantisti aasialaisella antiikilla sisustettu Zenthe Small Luxury B&B (sen omistaja Andrea oli eläkkeelle vetäytynyt, aiemmin Tokiossa työskennellyt joogaava pörssimeklari) sijaitsi aivan rantaviivan tuntumassa.
Kohti illallista. Kaftaani on Roberto Cavallin, jaderannerengas löytö Manhattanin China Townista niiltä ajoilta, kun asuimme New Yorkissa.
Palaan vielä Etelä-Italian tunnelmiin. Lomamme Apuliassa lavensi näkemystämme Italiasta ja muutti käsitystäni etelästä. Seuraavissa postauksissani haluankin jakaa elämyksiä ja näkymiä, joiden vuoksi on hyvä syy palata Apuliaan.
Aurinkoisin toivotuksin,
Mirva