Rooman toisena päivänämme sää yllätti meidät: saimme niskaamme trooppisen sateen. Onneksi kaupungissa riittää puuhaa sisätiloissakin.
Ikuisen kaupungin museoissa voisi viettää vaikka ihmisiän, niin täynnä kauneutta ne ovat.
Museo Nazionale Romanon veistosgallerian aarteita.
Ykkössuosikkimme niistä on tällä hetkellä Museo Nazionale Romano (Largo di Villa Peretti, 67), jossa voi bongata roomalaisen taiteen upeimmat saavutukset: seinämaalaukset, veistokset ja mosaiikit.
Senaattorien seurassa.
Ehkä vaikuttavin kaikista oli huone, joka oli täytetty keisari Augustuksen puolison Livian huvilan puutarhaa esittävistä seinämaalauksista. Niihin oli ikuistettu uskollisesti koko keitaan vehreys: granaattiomenapuut, pinjat ja kamomillapenkit.
Taiteen ohella haluan kokea myös muotia. Vielä joitakin vuosia sitten muotiväki italiassakin tuhahteli Roomalle, joka nähtiin auttamattoman takapajuisena moderniin Milanoon verrattuna. Nyt tilanne on muuttumassa.
Täällä pidettävä Alta Moda -viikko, joka monessa suhteessa muistuttaa Pariisin Haute Couture -katselmusta, kantoi pitkään harteillaan pölyttynyttä menneisyyden glamouria. Se liitettiin ennemminkin 1960-luvun Elizabeth Tayloriin kuin nykytähtiin. Sittemmin tilanne on muuttunut, ja Alta Moda -luomuksissa otetaan huomioon nykyajan arvot, kuten eettisyys ja ekologisuus. Tapahtuman suojelijana on toiminut muun muassa pariisilaismaestro Jean Paul Gaultier.
Rooman muotitaloista perinteikkäimpiin kuuluu Fendi, mutta myös firenzeläistaustainen Gucci on siirtänyt suunnittelunsa tänne nykyisen pääsuunnittelijan Frida Gianninin vaatimuksesta. Pesunkestävälle roomattarelle se oli tärkeää. Ale-ajasta huolimatta en löytänyt kummankaan liikkeestä yhtään ”pakko saada” -aarretta.
Muotitalon perustajan Franco Moschinon maalaus teemalla ”Taivas on kenkä” Rooman myymälässä. Kehykset on koristettu kengänkoroin.
Sen sijaan Moschinon myymälässä (Via del Babuino, 156) repesi. Hassuttelustaan tunnetun milanolaismuotitalon 30-vuotisjuhlamallisto oli nimittäin tarjolla puoleen hintaan, ja pakkohan ikoninen tekstivyö ja massiiviset korvarenkaat oli hankkia.
Moschinon uusi klassikkovyöni. Onhan se hitusen pramea, mutta välillä voi kimaltaa.
Ylellisen päivän huipentuma olivat proseccoaperitiivit Rooman perinteikkäimpiin kuuluvassa luksushotelli Grand Hotel Plazassa (Via del Corso, 126).
Grand Hotel Plazan hulppeassa baarissa prosecco-lasillisella.
Huikeasta ympäristöstä ja huomaavaisesta palvelusta huolimatta runsaan mittainen lasillinen ei maksa kuin kuusi euroa, joten aina luksuksen hinta ei hivo tähtiä.
Luksushotellin aulassa kristallikruunujen säihkeessä ei säästellä.
Ateriaksi nautin mustilla tryffelilastuilla höystetyn pastan Ara Pacis Ristorante La Capricciosassa (Largo de Lombardi, 8). Mikä nautinto!
Hurmaavien elämysten päivää myös Sinulle!
Con amore,
Mirva