Dublin

Ihanaa talviviikkoa, hyvät ystävät! Lumikinokset ovat peittäneet Helsingin, joten vihreyden kaipuussa ehdin vierailla viime viikolla Irlannissa ihastelemassa sen kauneutta.

Reilun kolmen tunnin suora lento kiidätti meidät smaragdisaarelle, jonka sää näyttäytyi vähintäänkin vaihtelevana. Pyhän Patrickin katedraalia reunustavassa puistossa saimme ihastella – joskin purevassa tuulessa – auringonpaistetta, kun vain varttia myöhemmin sadepilvet täyttivät taivaan.

Itse katedraali häikäisi yli tuhatvuotisella historiallaan ja jalokivimäisillä lasimaalauksillaan.

Trinity Collegen perusti Dubliniin 1500-luvulla Elisabet I. Unohtumattoman upea yliopistoalue kätkee helmoihinsa muun muassa kirjaston, joka toimii yli tuhat vuonna vanhan, häikäisevän kauniisti käsin kirjoitetun, latinankielisen Book of  Kells -kansallisaarteen kotina.

Aarteesta ei luonnollisesti saanut ottaa kuvia, mutta myös muu kirjasto osoittautui ihmettelemisen arvoiseksi. Kuva on napattu Long Roomina tunnetusta tilasta, joka kätkee sisälleen lukemattomia kirjoja menneiltä vuosisadoilta.

Hello, herra Shakespeare! Kirjailijoiden pitkässä rintakuvarivistössä ei naisia näkynyt. Onneksi ajat ovat siinä suhteessa muuttuneet.

Minä hengittämässä keuhkoihini Trinity Collegen historiaa. Kukkamekko on tanskalaisen MILK Copenhagenin, jonka vaatteiden hinta-laatusuhde on mielestäni loistava. Salvatore Ferragamon olan yli ulottuva pikkulaukku on luottoasusteeni matkoilla, sillä siihen sujahtavat niin lompakko kuin kännykkäkin, ja ihmispaljoudessa sitä on helppo suojella pitkäkyntisiltä.

Dubliniin mahtuu toki paljon muutakin kuin juhlallista historiaa. Kuvassa pronssiveistos kansanlaulusta tutusta Molly Malonesta, jonka kanssa moni turisti haluaa poseerata matkakuvassa.

Piipahdimme rankkasateessa myös turistien täyttämällä Temple Barin alueella, jossa moni vaelsi pubista toiseen. Alue oli mukava nähdä – mutta ei ehkä aivan meidän makuumme. Palaankin seuraavassa postauksessani meitä ihastuttaneisiin ravintoloihin.

Mukavaa maanantaita Sinulle!

Sydämellisesti,

Mirva

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*