Gaalatunnelmia Bangkokista

Juhlavaa viikonloppua, hyvät ystävät! Sen kunniaksi haluaisin itse palata Thaimaan matkaani ja upeaan gaalaan, johon sain siellä osallistua 1. elokuuta.

womens_journey

Thaimaan turistitoimisto (TAT)  järjesti gaalan uuden Women’s Journey -kampanjansa kunniaksi, joka oli yksi tapa kunnioittaa kuningatar Sirikitin 84-vuotispäivää. Tänä vuonna Thaimaan matkailu keskittyy naisreissaajien hemmotteluun ja nostaa esiin etenkin paikallista muotia, käsityötä, kulttuuria sekä spa-osaamista.

bangkok_royal_palace

Gaala järjestettiin Chao Phraya -joen varrella sijaitsevassa kuninkaallisen laivaston juhlasalissa, josta on upea näkymä vastapäätä sijaitsevaan kuninkaalliseen palatsiin.

womens_journey_gaala2

Olimme ensimmäisten vieraiden joukossa, mikä mahdollisti upeiden tilojen ja häikäisevien kukka-asetelmien kuvaamisen.

womens_journey_gaala3

Ruokasali ennen h-hetkeä. Juhlaillallinen koostui ennemminkin länsimaisesta gourmet’sta kuin thaiherkuista, sillä maistelimme muun muassa tryffeleillä höystettyä sienikeittoa ja grillattua hummeria.

womens_journey_gaala5

Kielen vievissä cocktail-paloissa sen sijaan ihastuttivat paikalliset maut, kuten satay-kana ja chilillä maustetut tiikeriravut.

womens_journey_gaala4

Salskea tarjoilijakaartimme juuri ennen juhlien alkua.

womens_journey_gaala6

Punaisen maton pöhinää. Paikalle oli kutsuttu runsaasti malleja, kauneuskuningattaria, hongkongilaisleffojen näyttelijöitä ja muita Aasian tähtitaivaan välkkyvimpiä julkkiksia. Osa heistä sai kunnianimityksen Women’s Journey -kampanjan kasvoiksi.

bangkok_gaala

Juhlatunnelmissa 35-asteisessa säässä. Asuksi oli riitettävä se, mitä matkalaukkuun mahtui: Liu Jon mekko, Christian Louboutinin niittisandaalit sekä Chanelin laukku ja vyö. Onneksi pitkää pukua ei edellytetty, vaan yli puolet naisvieraista valitsi lyhyen.

Satumaiseen iltaan kuului upean aterian ohella myös tähtisopraanon esitys, ministerien puheita ja paljon muuta. Tätä kaikkea kyllä kelpaa muistella masentavan marraskuun pimeydessä, kun arki tuntuu ahdistavan alleen. Onneksi sen aika ei ole vielä, vaan voimme yhä nauttia elokuusta.

Säkenöivää perjantai-iltaa siis Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

 

* Postaus on tehty yhteistyössä TAT:n kanssa.

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*