Helsingin saaret

Kesäloma on ihanteellista aikaa reissata, mutta toisaalta myös hahmottaa kotikaupunkinsa kauneus uudestaan. Suven suloisuudessa tutut kulkureitit määrittyvät eri tavalla. Kun talvella kuljen kodin ja Helsingin keskustan vilkkaiden alueiden väliä, kesällä yhtälöön liittyy yllätyksellisiä kohteita: Suomenlinna, Villinki ja monet muut kaupunkimme kauniista saarista. Tärkeänä avaimena Helsingin hahmottamiseen mereltä käsin on vene: kuusikymppiseksi ehtinyt puinen Mafalda, jonka kyydissä on mainio puksutella lähivesillä.

Me Mafaldan kanssa Suomenlinnan vierasvenesatamassa. En jaksa juurikaan innostua lämpiminä kesäpäivinä perinteisestä merityylistä kahisevine takkeineen ja raitapaitoineen, joten veneilyasuksi valikoitui sen sijaan viime kesänä Princetonista hankkimani Lilly Pulitzerin kaftaani ja Diane von Fürstenbergin pikkulaukku.

Moni merellinen pikkuparatiisi on Helsingistä lyhyen lautta-  tai venematkan päässä. Suosittelen itse etenkin seuraavia, joihin pääsee myös julkisilla yhteyksillä:

1. Espoon soma Iso Vasikkasaari tarjoaa lampaiden määkimistä ja mainion Gula Villan -ravintolan. Sen pastis-pistaasietanoista on sukeutunut jo klassikko!

2. Lempipaikkoihini kuuluva Pihlajasaari tunnetaan värikkäistä uimakopeistaan, nakurannastaan ja mutkattomasta ravintolastaan, jonka savulohi lienee kaupungin tuoreinta. Parasta ovat kuitenkin maisemat suoraan kohti aavaa ulappaa.

3. Liuskasaaressa sijaitsee pursiseura HSS ja sen ravintola Boathouse arkkitehti Runar Finnilän 1947 suunnittelemassa komeassa rakennuksessa. Torstai-iltojen tyylikkäällä Hämptons-klubilla voi heittäytyä vapaalle dj-taitureiden säestyksellä.

Minä Mafaldan ruorissa. BCBG Max Azrian haalari on ihan yhtä käytännöllinen vesillä kuin merihenkisyyttä huokuvat veneilyasutkin.

Helsingin huikean kauniit saaret tekevät kaupungistamme varteenotettavan haastajan vehreille mökkikunnille. Mikä parasta, niiden läheinen sijanti mahdollistaa paluun illaksi rakkaaseen kotiin.

Nautithan kesästä – pilvisistä päivistä huolimatta.

Lämmöllä,

Mirva

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*