Hemmotteluviikonloppu Tallinnassa

Kun kevätväsymys on vetänyt naaman harmaaksi ja latistanut jutut ankeiksi, on hyvä konsti piristyä hemmotteluviikonloppu hyvän ystävättären kera. Suuntasimme siis Tallinnaan viime viikonloppuna ohjelmassamme kulinaarikokemuksia sekä tietenkin hyviä keskusteluja, joita emme pitkään aikaan olleet ehtineet käydä.

Yövyimme Three Sisters -hotellissa, jonka kukin huone on yksilöllinen. Kolmesta hansa-aikaisesta talosta yhdistetty hotelli huokuu historiaa.

Tassuamme takasi rentouttavan vaahtokylvyn.

Hotellin aamiainen tarjoaa herkkuja kylmäsavustetusta lohesta tilauksesta valmistettuihin omeletteihin. Nälän kasvamista saikin tuhdin aamiaisen jälkeen odotella pitkälle iltapäivään.

Three Sistersin aulassa valmiina kaupunkikierrokselle.

Harmaan viikonloppusään harvinainen auringonpilkahdus.

Lounas modernia venäläistä gourmet-ruokaa valmistavassa Hermitage-ravintolassa. Kampasimpukka-annos kähvelsi kielen!

Kuohkea bliniannos lohenmädin kera.

Läheltä Raatihuoneen toria löysimme uuden kenkäkauppatuttavuuden eli Vivian Vaun. Paikallisen yrityksen kengät suunnitellaan Virossa sekä valmistetaan Italiassa ja Espanjassa.

Pantteritohvelit, jotka jäivät kauppaan ainoastaan siitä syystä, ettei violetista löytynyt istuvaa kokoa.

Kukkeat kevätkengät.

Liikkeen somistus koostui kukista, jotka parfymoivat sen ilman hurmaavasti.

Matkustimme Tallinnaan upouudella Tallinkin Megastar -laivalla mukavasti sen viihtyisissä lounge-tiloissa. Mutta siitä lisää kuvia ja tunnelmia seuraavassa postauksessa.

Viikonloppu nollasi stressin loistavasti ja nyt energiaa aloittaa uusi viikko riittää kummasti. Viikonlopun parasta antia eli hyvän ystävän kanssa vietettyä aikaa ei kuitenkaan aina tarvitsi etsiä lähtemällä. Yhdessä nautitulla teekupillisella hyvien keskustelujen höystämänä kotona on niin ikään piristävä vaikutus. Mutta kyllä se vaahtokylpy tassuammeessa ja kampasimpukat silti olivat voittamattoman hurmaavia.

Energistä viikkoa Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

* Postaus on tehty yhteistyössä Tallink Megastarin kanssa.

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*