Ivana Helsingin uudet lasit

Upeaa alkanutta maaliskuuta! Ja pahoittelut pitkästä blogitauostani – ensi iski lentsu ja sen aiheuttamien villasukkapäivien myötä kasaantuivat myös työt. Nyt kuitenkin arki alkaa taas normalisoitua ja energiaa riittää kokea elämää neljän seinän ulkopuolella. Tänään sainkin nauttia maittavasta aamiaisesta Galerie Forsblomin taidegalleriassa Ivana Helsingin ja Specsaversin optiikkamalliston ensiesittelyn merkeissä.

Lasit suunnitellut Paola Suhonen esitteli malliston mallien kera. Kuten Ivana Helsingin asut, myös lasit flirttailivat retroestetiikan kanssa. Ylisuuri mitoitus oli monien niiden jujuna.

Mallistoon kuuluu sekä silmälasinkehyksiä että aurinkolaseja. Kyseessä on Limited edition eli laseja on myynnissä rajoitettu määrä. Paolo itse vitsaili toivovansa, että tulevina vuosina niistä taistellaan nettihuutokaupoissa ja jokainen ostaja saa pikkusijoituksensa sievoisesti takaisin. Lasit tulevat myyntiin maanantaina 6. maaliskuuta.

Yhdessä pitkään tuntemani Paolan kanssa Jenni Hiltusen upean, muotikuvien estetiikasta innoituksensa ammentavan maalauksen edessä. Meillä molemmilla on  nenällä Paolan malliston lasit. Minulle niiden kokeileminen on ajankohtainen asia, sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni lukulasien hankkimisen edessä. Näin se keski-ikä siis saapui!

Kissakuosimekkoni on By Malene Birgerin, vyö Moschinon ja Rockstud-laukku Valentinon.

Hauska aamiainen kiinnostavan aiheen tiimoilta oli mainio startti päivälle!

Energistä loppuviikkoa siis myös Sinulle!

Sydämellisesti,

Mirva

 

 

 

 

6 Comments

  1. JaanaJ 6 kuukautta ago

    Hei Mirva! Hieno kuulla, että olet jo paremmassa kunnossa. Lasit sopii sulle hyvin- mulla myös edessä pian ensimmäisten lasien hankita. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

    • Author
      Mirva Saukkola 6 kuukautta ago

      kiitos, ihana Jaana! On ollut kyllä sitkeä flunssa, mutta kyllä tämä tästä. Itsekin pähkäilen ekojen lukulasien kanssa – en halua mitään turhan hillittyjä, vaan kunnon statement-pokat. Millaiset Sinulla on mielessä?

  2. JaanaJ 6 kuukautta ago

    Hei! Olen vasta myöntänyt itselleni, että tarvitsen lasit- puoli vuotta sitten optikko antoi vielä armahdusta. En siis ole vielä käynyt tarkistuttamassa näköäni ja selvittämässä perusteellisesti tarvitsenko sekä luku että kaukolasit. Voi tätä ikänäköä!

    • Author
      Mirva Saukkola 6 kuukautta ago

      Minä olen siristellyt Tigerin viitosen lasien kanssa jo lukiessani… noloa 🙂

  3. Boa 5 kuukautta ago

    Ei ole noloa! Nykyään pokat ovat asuste. Noloa on että ei näe mitään. Itse todella likinäköisenä olen tyytyväinen nykyiseen silmälasivalikoimaan. Silmälaseja minulla onkin joka lähtöön. Niille jotka eivät voi kuvitella käyttävänsä lukulaseja suosittelen leikkausta. Joskus voisi vaikka raportoida tyylikkäistä rilleistä. (Vihje).

    • Author
      Mirva Saukkola 5 kuukautta ago

      Hei, ihan samaa mieltä – kiitos hyvästä kommentista! Noloa on lähinnä se, että en ole ikänäön hiivittyä kuvioihin saanut hankittua niitä tyylikkäitä laseja, vaan käytän edelleen paperikaupan lukulaseja. Upeat pokat on tosiaan loistava tyylintekijä!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*