Näin sunnuntaina on mukava katsella taakseen ja muistella onnistunutta viikkoa. Sen kohokohta oli ehdottomasti kauneuden historiaan keskittyvä Belladonnasta kantasoluihin –workshop, jonka sain pitää Sinebrychoffin taidemuseolla. Sen mittaan toki tarkastelin kosmetiikkakeksintöjä ja niiden muutoksia vaarallisista kaunistajista nykyisiin tiedemaailman kehittämiin turvallisiin ratkaisuihin, mutta luentoni keskiössä oli koko ajan naiskuvan muutos. Miten naisen aseman vapautuminen ja vahvistuminen on muuttanut tapaamme katsoa itseämme peilistä?
Luentopaikka eli Kansallisgalleriaan kuuluva Sinebrychoffin taidemuseo on yksi lempipaikkojani Helsingissä häkellyttävän hienoine taidekokoelmineen.
Sain workshopiin yhteistyökumppaniksi maailman pitkäikäisimpiin kosmetiikkamerkkeihin kuuluvan Max Factorin, jonka perustaja kaunisti Hollywoodin mykän filmin tähtiä jo vuonna 1914. Kannuksensa venäläistaustainen emigrantti oli hankkinut aikanaan Pietarin balettimaailmassa. Kuvassa lahjakas meikkitaiteilija Tanja Djeddou, joka loihti luentoni aikana kuulijoille upeita meikkejä vintage-henkeen Max Factorin tuotteilla.
Tanjan kanssa luennon jälkeen Sinebrychoffin taidemuseon portailla poseeraamassa. Olimme yksimielisiä illan parhaasta annista: meillä oli upea yleisö! Paikalle kauneudesta kuulemaan saapuneet ihanat naiset tekivät loistavia kysymyksiä ja virittelivät kiinnostavaa keskustelua kauneudenhoidosta.
Suloista sunnuntaita Sinulle! Pian starttaa tuore työviikko uusine haasteineen ja onnistumisineen!
Aurinkoisin toivotuksin,
Mirva
Previous Article
Näytösten viikko
4 Comments
-
Hei Mirva!
Aihe kuulostaa todella mielenkiintoiselta- voi kun olisi ollut kiva olla paikalla.-
Author
Oi, olisi ollut ihana saada Sinut yleisöön! Mukavaa päivää! M
-
-
Olisipa ollut hauskaa olla mukana! Olen hengessä mukana seuraavalla kerralla.
-
Author
Olisi ihana saada Sinut muutenkin Maputosta taas tänne Eurooppaan. Miss you!!!!
-