Koh Samui: Spa-kokemuksia

Voiko mistään löytää taivaallisempia spa-kokemuksia kuin Thaimaasta? Tuskin. Olen valmis vannomaan näin etenkin Koh Samui -saaren hierontataivaan jälkeen.

Asuimme Koh Samuilla harmonisessa Hansar-hotellissa, jonka Luxsa-spa oli pokannut matkailualan gaaloissa hyvästä syystä lukuisia palkintoja. Kuvassa hotellin meren äärellä lepäävä uima-allasalue. Fisherman’s Villagen reunalla sijaitseva hotelli on kaukana saaren hälyisimmistä turistirysistä.

Matkalla spahan. Kaftaani löytyi Calvin Kleinin rantamallistosta, pikkulaukku on Diane von Furstenbergin.

hansar_hotel_koh_samui

Span vastaanottoalue. Ennen hoitoa selvitettiin kyselyn perusteella nimikkoelementtini (se paljastui tuleksi).

hansar_hotel_koh_samui1

Näin hoitaja sai valittua 90 minuutin hierontaani varten minulle sopivan öljyn, joka sisälsi rutkasti muun muassa rauhoittavaa rosmariinia.

Olen toisinaan spa-käynnin jälkeen hieman pettynyt mikäli hieronta osoittautuu hartioiden maitohappopahkurat pilkkovan tehohoidon sijaan silkaksi sivelyksi. Tällä kertaa sitä riskiä ei ollut, vaan jouduin kerran jopa toppuuttelemaan siroa hoitajaa voimankäytössään. Puolentoista tunnin hieronnan jälkeen tietokonetyöskentelyssä kipeytyneet hartiani – ja niiden mukana myös minä – olivat kuin uudelleen syntyneitä. Nyt kuitenkin on aika panostaa ergonomiaan ja hartiajumppaan, jotta en palaa lähtöruutuun…

Rentouttavaa keskiviikkoa myös Sinulle!

Onnellisena,

Mirva

* Postaus on tehty yhteistyössä Thaimaan turistitoimiston (TAT) kanssa.

 

 

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*