Vuosien mittaan kulmakarvojen korostaminen on ollut minulle aikaa vievin osa meikkirutiineissani. Nuoruuden nyppimisen ja esimerkiksi yhden Aasiassa testatun lankaamiskokeilun vuoksi jo ennestään hennot kulmani ovat olleet ilman kulmakynän tai -paletin apua liki puolinäkymättömät. Kun siihen vielä lisätään se fakta, etten istu leidimäisen tyylikkäästi koskaan ratin takana vaan kiidän palaverista toiseen tuulessa ja tuiskussakin jalan tai fillarilla, meikit ovat usein valuneet tietymättömiin. Kun ystäväni patisti minua tästä valittamiseni myötä kestopigmentointiin, päätin ottaa asiasta onkeeni.
Sain ajan Rebel Helsingistä (Fabianink. 4 b), jonka on perustanut kaksi kauneusalan huippuammattilaista: Reija Lommi ja Suvi Tiilikainen. Tunnen ihanan Reijan vuosien takaa ja hän on esimerkiksi meikannut minut lukuisiin eri gaaloihin.
Kauneusalan ammattilaisen ohella Reijalla on myös sairaanhoitajan tausta, minkä vuoksi tunsin olevani tavallistakin turvallisemmissa käsissä.
Huomaa muuten kaunis kakluunin kulma Reijan takana. Rebel Helsingin elegantti miljöö upeassa, vanhassa talossa tekee siitä myös esteettisesti rentouttavan hoitolan.
Reija toteutti kulmieni pigmentoinnin Microblabding-tekniikalla. Käytännössä se merkitsee kunkin karvan pigmentoimista yksitellen. Lopputulokseen voi viitata 3D-termillä: kulmat näyttävät piirrettyjen sijaan kolmiulotteisilta.
Aloitimme kulmien suunnittelusta. Muotoon en edes toivonut muutoksia, vaan halusin ennen kaikkea lisää tuuheuden illuusiota. Reija puudutti voiteella kulmien ihoalueen eikä toimenpide siksi juuri kirpaissut. Tunne oli suunnilleen vastaava kuin nyppimiseen liittyvä pieni nipistely.
Toimenpiteen jälkeen oli myös helppo jatkaa arkea, sillä iho punoitti kulmien alueella vain lievästi. Kulmien hipelöinti ja ihokuorinnat tai saunominen olivat kuitenkin viikon ajan mustalla listalla, ja kulmien ihoalueelle tuli levittää mukaan annettua, rauhoittavaa geeliä pari kertaa päivässä. Noin kolmen viikon päästä edellisestä käsittelystä vahvistimme kulmat, ja nyt voin olla niiden suhteen hulda huoleton jopa parin tulevan vuoden ajan.
Kulmani nyt. Vaikka silmiin on sudittu aamulla luomiväriä ja piirretty rajaukset, kulmat olivat kunnossa jo sängystä noustessa. Mitä loistavaa ajansäästöä kiireiselle naiselle!
Arkikiireiden ohella uskon kulmien helpottavan elämää reissatessa. Eikä enää tarvitse varautua niihin noloihin tilanteisiin, joissa sade tai helle olisi pyyhkäissyt kulmavärit paikaltaan kohti otsaa tai ohimoita.
* Postaus on tehty yhteistyössä Rebel Helsingin kanssa.