Loma Välimerellä: Delfoi

Missä on maailman napa? Jos nykyihminen kuvittelee sen sijaitsevan Wall Streetin rahamaailman sykkeessä tai pyörivän oman, hurmaavan persoonan ympärillä, uskottiin muinaisessa Kreikassa toisin. Maailman navaksi nimettiin Delfoi. Se rakennettiin paikalle, jossa tarinan mukaan ylijumala Zeuksen maailman laidoilta – idästä ja lännestä – lähettämät kotkat kohtasivat.

Apollonin eli auringonjumalan temppelin muinaista kauneutta. Täällä myös legendaarinen Delfoin oraakkeli saneli ennustuksiaan pappien ja papittarien kautta kuolevaisille. 

Muinainen teatteri.

Reilun kolmenkymmenen asteen kuumuudessa arkeologisilla raunioilla.

Helteestä oli helpottavaa pujahtaa viileäksi ilmastoituun museoon moikkaamaan muinaista sfinksiä. Naksoslainen sfinksi on veistetty noin 570-560 e. a. a.

Kuuluisa Delfoin ajomies -pronssiveistos, joka esittää nuorta aatelismiestä kilpa-ajajana.

delfoi

Häkellyttävän hienoja yksityiskohtia reilun 2500 vuoden takaa.

Muistan neljännesvuosisadan takaa klassisen Kreikan kirjallisuuden tentin yliopistoaikojeni alkutaipaleelta, ja sen, miten puuduttavalta tuntui kahlata muinaista runoutta läpi. Nyt Iliaksen ja Odysseian kansien avaaminen ei tuntuisi yhtään hullummalta idealta. Toisaalta enää kukaan ei myöskään edellytä minua rustaamaan tenttivastausta Troijan taisteluiden sankariteoista…

Kunnon lomaan kuuluu mielestäni aina kulttuuria, ja niinpä Delfoi oli Seadream-merimatkamme pysähdyspaikoista yksi eniten odottamiani.

Energistä keskiviikkoa Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

 

 

2 Comments

  1. JaanaJ 7 vuotta ago

    Heippa Mirva ja kiitos taas mukavasta matkakertomuksesta kuvineen. Teillä on ollut kyllä mahtava reissu.

    • Author
      Mirva Saukkola 7 vuotta ago

      Lämmin kiitos kommentistasi, Jaana! Kyllä – se ei unohdu hetkessä. Matkakuume on kuitenkin taas korkealla…

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*