Lomamme Mallorcan Palmassa oli enemmän kuin onnistunut, mutta kovin monta kertaa saarelle ei voi vuoden mittaan matkata muuttumatta ahmatiksi. Ruoka kerta kaikkiaan vain oli liian loistavaa. Simppeleimmillään se perustuu tuoreisiin raaka-aineisiin, hienostuneimmillaan se on paikallisten ja idästä napattujen makujen miksaamista.
Merellinen klassikkoannos: grillatut sardiinit.
Perinneannosten suosikkini: Pimientos de Padrón.
Palmalaiseksi maamerkiksi muodostuneessa La Bovédassa visiteeraan joka kerta Palmassa vieraillessani ainakin nauttimassa palasen perunatortillaa, grillattuja mustekaloja tai jotakin muuta yhtä ehtaespanjalaista.
Tällä kertaa herkuttelimme kuitenkin enimmäkseen modernisoiduilla tapaksilla. Mikäli olet itse matkalla Palman vanhaan kaupunkiin lähiaikoina, minulle olisi suuri ilo saada jakaa omien suosikkipaikkojeni nimet kanssasi.
Eli:
Viehkeän viinikellarimaisen ravintolan sisustus yhdistelee perinteistä moderniin. Viinilista vie jalat alta jo ennen yhdenkään hörpyn ottamista. Uppomuna tryffelinlastujen kera saa liki itkemään onnesta.
Rento ravintola yhdistää taitavasti aasialaisuutta Espanjan tapasperinteeseen. Tiikeriravuilla täytetyt kevätrullat jäivät kummittelemaan mieleen.
3. El Neo
Gastrobaariksi esittäytyvä pikkupaikka on suosittu ja siksi joskus meluisa. Ruoka kuitenkin lunastaa odotukset. Tonnikalatataki hurmaa tuoreudellaan ja mureudellaan.
Vaikka luettelinkin nyt suosikkiannokseni, ei parhaita hetkiä kuitenkaan kykene muuttamaan tekstiksi. Ihaninta ruokamuistoissa ovat ne tunteet, joita hyvä päivällinen rakkaassa seurassa nostaa pintaan. Muistellessamme loistavaa hummeriateriaa tai täydellistä pihviä palaamme itse asiassa hetkeen, joka tuotti meille paljon onnea.
Herkullista viikonloppua Sinulle!
Sydämellisesti,
Mirva