Marrakech: Yves Saint Laurent’n Jardin Majorelle

Edellisessä postauksessa hehkutin jo Marrakechin häikäiseviä värejä kertoessani lomastamme Marokossa joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Huikeimmillaan ne olivat Jardin Majorellen häikäisevän kauniissa puutarhassa.

Marrakechin päänähtävyyksiin kuuluva Jardin Majorelle sijaitsee Yves Saint Laurent’n mukaan nimetyllä kadulla, sillä muotimaestro omisti puutarhaparatiisin yhdessä elämänkumppaninsa Pierre Bergén kanssa. Nykyään se kuuluu miesten nimiä kantavalle säätiölle.

Tällä hetkellä kadun päähän rakennetaan kovalla tohinalla YSL:n elämäntyötä esittelevää museota. Se avautuu syksyllä, mikä saattaa merkitä uusintamatkaa Marrakechiin.

Nimensä vuonna 1924 perustettu puutarha on saanut sen aikaisemman omistajan, ranskalaisen taidemaalari Jacques Majorellen mukaan. Kuuluisan huonekalusuunnittelija Louis Majorellen poika rakasti antaumuksellisesti Afrikan vahvoja värejä. Samoin tunsi Yves Saint Laurent, joka oli viettänyt lapsuutensa Algerian Oranissa. Ehkä juuri siksi hän päätti kunnostaa ostohetkellä, vuonna 1980 jo rapistuneen kokonaisuuden entiseen loistoonsa. 

Kukkaloiston sijaan puutarhaa koristavat enimmäkseen upeat, pohjoisafrikkalaiset kaktukset ja mehikasvit. Hallitsevin väri on Jacques Majorellen suosima, häikäisevä sininen, jota kutsutaankin Ranskassa Majorellen siniseksi.

Auringonkeltainen pelaa Majorellen sinisen väkevänä vastavärinä.

Yves Saint Laurent’sta muistuttaa Love-galleria, jonne on kerätty joukko mestarin akvarelli- ja guassivärimaalauksia. Näistä maalauksista hän teetti kortit, joilla hän kiitti ystäviään ja läheisiä asiakkaitaan kuluneesta vuodesta. Heti gallerian vieressä sijaitsee ylellistä muotia ja sisustusesineitä myyvä kauppa, mutta sieltä tekemiini löytöihin palaan ehkä myöhemmin…

Jardin Majorellessa. Reissuun sopiva kevyt mekko on Michael Michael Korsin, jakku Monclerin ja laukku Sonia Rykielin.

Värikästä torstaita Sinulle – toivottavasti aurinko näyttäytyy taas pian.

Sydämellisin toivotuksin,

Mirva

4 Comments

  1. Marina / Dioriina 6 vuotta ago

    Oi, kuinka ihanalta näyttää. Kunpa pääsisi itsekkin, joskus käymään paikanpäällä 🙂

    Ihanaa torstaita sinulle Mirva <3

    • Author
      Mirva Saukkola 6 vuotta ago

      Hei Marina, ja kiitos samoin – ihanaa torstaita! Ehkä sitten, kun YSL-museo on avautunut? Lämmöllä, Mirva

  2. JaanaJ 6 vuotta ago

    Kiitos Mirva kun jaoit tarinan ja kuvat.
    Muista kirjoittaa mitä ihanaa ostit myymälästä 🙂

    • Author
      Mirva Saukkola 6 vuotta ago

      Kiitos Sinulle ihanista kommenteista, Jaana! Ehdottomasti – kaksi asustetta, jotka vielä etsiskelevät sitä oikeaa asukokonaisuutta kaapistani… Lämmöllä, Mirva

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*