Molina-kännykkäparkki esittäytyi

Eilen 8. lokakuuta sain ilon ja kunnian osallistua mitä vilkkainta keskustelua herättävään tilaisuuteen Ravintola Lasipalatsissa (Mannerheimintie 22). Syyskuussa ilmestyneen Etiketti-kirjani (WSOY) vuoksi olin alustajana ja paneelikeskustelun vetäjänä tilaisuudessa, jossa nautittiin loistavasta päivällisestä (johon kuului muun muassa muikun mätiä, poroa ja muita maamme huippuherkkuja) ja chileläisen Castillo de Molinan viineistä sekä keskusteltiin kännykän käytöstä ja somettamisesta ruokailutilanteessa.

Minä kännykkäparkin edessä. Mekkoni on By Malene Birgerin, laukku Chanelin. Korvakorut löytyivät pari vuotta sitten Milanon La Rinnascente -tavaratalosta. iPhone-suojus on Roger Vivierin.

Ennen päivällistä kännykät kuitenkin jätettiin Molina-viinitalon kehittämään kännykkäparkkiin, jossa luurinsa saa myös ladattua. Puhelin ei ole parkkilokerossaan panttivankina, vaan kukin ruokailija saa mukaansa avaimen ja voi tarpeen vaatiessa piipahtaa lähettämässä sen tuikitähdellisen tekstarin tai soittamassa olennaisen puhelun vaikka paluumatkalla puuterihuoneesta. Kännykällä ei kuitenkaan ole omaa paikkaansa kattauksessa jossain leipälautasen tietämillä, vaan pöydässä keskitytään omaan seurueeseen – ei kaveriporukkaan kyberavaruudessa.

Kätevässä parkissa voi myös ladata tyhjän akun!

Paneeliin kuuluivat aiheesta väitellyt sometohtori Vilma Lehtinen, klassisen Savoy-ravintolan hurmaava sommelier Antti Uusitalo, napakoista mielipiteistään tunnettu kirjailija ja toimittaja Anna Perho sekä muodin monitoimimies Teri Niitti.

Hyvä ystäväni Teri Niitti (kesk.) oli yksi paneelin jäsenistä. Huomaa Terin hurmaava Lanvin-kangasneilikka rintapielessä!

Kaikilla oli räväkät mutta käytännönläheiset mielipiteet aiheesta.  Toki esimerkiksi kotona olevan kouluikäisen lapsen puheluun voi vastata tai napata houkuttelevasta annoksesta potretin Instagramissa jaettavaksi, mutta jatkuva kännykän hiplaaminen saa jo seuralaisen tuntemaan itsensä kolmanneksi pyöräksi. Montakohan ystävyyssuhdetta on viilentynyt ja orastavaa seurustelusuhdetta näivettynyt älypuhelimen räpläämisen vuoksi? Eniten mieleeni kuitenkin jäi Anna Perhon kommentti siitä, millaisessa tilanteessa itse kaivaisi laukustaan lehden ravintolapöydässä ja syventyisi sen lukemiseen keskustelun sijaan.

Keskittynyt päivällisyleisö Lasipalatsin viihtyisässä Palmuhuoneessa.

Mitä mieltä Sinä olet seurassa somettamisesta? Toivoisitko enemmänkin kännykkäparkkeja – ainakin henkisiä sellaisia – kaupungin iltaelämään?

Sosiaalista & keskustelevaa torstaita Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

PS. Tuoksumuistoihin liittyvä Versace-kisa jatkuu! Lue lisää kilpailusta.

Kiitos kuvista Deskin Tomi Karmaluodolle!

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*