Näytösten viikko

Kuluneen reilun viikon aikana Helsingissä on ollut tarjolla harvinaista herkkua eli muotinäytöksiä. Vaikka vielä ennen 1990-luvun lamaa ja tekstiiliteollisuuden romahdusta – jolloin tosin olin itse valitettavasti koululaisena liian nuori nauttimaan näytösten annista – Vateva-Suomessa merkki toisensa jälkeen marssitti mallistojaan lavalle, on viime vuosina ollut näytösrintamalla hyvinkin hiljaista. Siksi tämä syyskuu on yllättänyt iloisesti useammalla eri muotikatselmuksella.

glorian_naytos2

Aloitetaan viimeisimmästä eli Gloria-lehden perinteisestä syysmuotinäytöksestä, jonka kutsuvierastapahtuma pidettiin perjantaina 16. syyskuuta.

glorian_naytos1

Kaapelitehtaalla järjestetyn näytöksen teemana oli joie de vivre eli elämänilo. Näytöksen vaatteet olivat pitkälti käytännöllistä käyttömuotia, mutta varsinkin Tara Jarmonin, Ted Bakerin ja Teemu Muurimäen yhdessä Magnum-jäätelön kanssa toteuttamassa sisääntulossa naisellisuus ja elämän välttämätön, ihana turhuus saivat vallan.

waltteri_torikka_glorian_naytos

Tähtitenori Waltteri Torikan tulkinta sai vieraat huokailemaan.

glorian_naytos

Kahden ystävän seurassa saapumassa näytökseen. Asuksi valitsin Diane von Furstenbergin pikkumustan, Oscar de la Rentan silkkisifonkisen iltaviitan, Valentinon niittikengät ja Saint Laurent’n laukun.

Tasan viikkoa ennen Glorian näytöstä, perjantaina 9. syyskuuta saatiin puolestaan Kruunuvuorenrannan Öljysäiliö 468:ssa ihailla moskovalaismestari Igor Chapurinin muotia. Sähäkät sähkönsiniset luomukset avasivat suomalaisen muotisuunnittelija Anton Hinkosen koordinoiman näytöksen.

Näyttävästä naisellisuudesta ja niukoista – mutta tyylikkäistä – linjoistaan kuulu Chapurin tunnetaan myös Naomi Campbellin bestiksenä. Syksyllä 2009 näin Pariisin muotiviikolla Chapurinin näytöksen, jonka Naomi avasi läpinäkyvässä uimapuvussa. Jutellessani illan mittaan mestarin kanssa hän kertoi Naomin aikanaan hämmästelleen sen läpinäkyvyydelle. ”Tämäkö muka läpinäkyvä? Tee siitä nyt ihmeessä seksikkäämpi”, Igor Chapurin muisteli Naomin nauraneen.

igor_chapurin

Igorin kanssa kaverikuvassa.

Kolmen näytöksen katselmukseni on hyvä päättää suomalaiseen lahjakkuuteen. Pariisissa asuva muotisuunnittelija Anna Ruohonen esitteli Galerie Forsblomissa uuden mallistonsa torstaina 8. syyskuuta. Saatepuheenaan Anna alleviivasi, että hänen mittatilaustyönä räätälöimät vaatteensa ovat saatavilla nyt heti eivätkä puolen vuoden päästä. Vain pari päivää aiemmin yhdysvaltalainen muotijumala Tom Ford oli näytöksessään kertonut siirtyneensä samaan.

Annan mallistojen asut ovat klassikoita, jotka palvelevat vuodesta toiseen. Kuvassa persoonallisen upea stailaaja Minttu Vesala esittelemässä pörheää mohairtakkia. Galleriassa esillä olevat Heikki Marilan työt tarjosivat näyttävän taustan vaatteille.

Mallien sijaan Annan näytöksissä vaatteita esittelevät suunnittelijan kauniit ja karismaattiset ystävät. Kuvassa näytöslavalla vaatesuunnittelija Johanna Bruun.

Loppuaplodien aika. Itse suunnittelija seisoo kuvassa vasemmalla.

Minulle muoti antaa aina mukavasti energiaa myös arjen haasteisiin. Vilkkaan näytösviikon jälkeen olenkin tutkinut komeroani tarkemmin ja kaivanut sieltä iänkaikkisten luottotuotteideni sijaan myös unohtuneita aarteita, jotka mahdollistavat uudenlaisen yhdistelyn ilon.

Energistä syysviikkoa Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*