Edellisessä blogipostauksessani keskityin ylistämään minulle rakasta New Yorkin kaupunginosaa eli Brooklynia ja nyt jatkan samoilla linjoilla. Syksy New Yorkissa nimittäin on aina hurmaava, mutta Brooklynissa se näyttäytyy tavallistakin tunnelmallisempana.
Prospect Park toimii Brooklynin keuhkoina siinä missä Central Park tunnetaan Manhattanin viherkeitaana. Tosin molemmat puistot suunnitelleet Frederick Law Olmsted ja Calvert Vaux pitivät Prospect Parkia onnistuneempana.
Central Parkin tapaan myös Prospect Parkia hallitsee oma lampi ja komea Boathouse.
Minä syksyisessä puistossa. Laukku on Louis Vuittonin, kun taas Adolfo Dominquezin pantteritakki tarttui mukaan matkaan viime talvena Alicantessa.
Suloinen pikku kilpikonnakin oli mönkinyt ylös lammesta paistattamaan päivää.
Brooklynin kiinalainen kaupunginosa Sunset Parkissa on monella tavoin aidompi kuin sinänsä jännittävä, mutta pitkälti jo turistirysäksi muuttunut Manhattanin China Town.
Tosin kiinalaisen apteekin rohdot säilyvät pelkkään kiinaa puhuvan henkilökunnan ja itseni välisen kielimuurin vuoksi sen verran salaperäisinä, ettei niitä uskalla lähteä ostelemaan…
Kalahallissa riittää kummajaisia sammakoista mitä monenmoisempiin rapuihin.
Seuraavassa postauksessani aion kuitenkin piipahtaa Manhattanin sykkeessä. Siihen asti: aurinkoisia syyspäiviä! Nauttikaa viikosta!
Lämmöllä,
Mirva
Previous Article
Manhattan
1 Comment
-
Ihana puisto!