Hyvät ystävät, syvin anteeksipyyntöni taas laiskanpulskean blogitaukoni vuoksi. Tällä kertaa syynä oli matka New Yorkiin: tuijottaahan sitä mieluummin siellä oleillessaan auringonlaskua Manhattanin siluettia vasten kuin tietokoneen ruutua.
Yövyimme tällä kertaa hotellin sijaan ystävien vierashuoneessa Brooklynin Park Slopessa. Kotoisan viihtyisä Brooklyn tuli minulle tutuksi silloin, kun asuimme hipsterien kansoittamassa Williamsburgissa (, mistä voitte muinaisimmista blogipostauksistani lukea). Pakko myöntää, että vaikka huikean hurmaavalla Manhattanilla on fantastista vierailla, painan pääni mieluummin tyynyyn kotoisan rauhallisessa Brooklynissä.
Brooklyn pursuaa kotoisia ravintoloita ja somia pikkuliikkeitä. Vintage-tarjonta on huipussaan muun muassa 5th ja 7th Avenuella. Kuvan hatut ovat kuitenkin uusia, mutta perinteisellä taidolla valmistettuja. Maineikas Goorin Bros on nimittäin huovuttanut päähineitä niin herroille kuin leideillekin aina vuodesta 1895 asti.
Minä Goorin Brosin hattupaljouden keskellä. Olo on kuin asusteiden karkkikaupassa. Brooklynin katuvassa hatut vilisivät niin runsaina, että tunsin itse paljaspäisenä liki puolipukeiseksi.
Suukkomekkoni on Diane von Fürstenbergin, pikkulaukku Salvatore Ferragamon. Longchampin keveässä kultakassissa kulkevat kätevästi mukana suurkaupungissa välttämätön Moleskinen karttakirjanen ja vesipullo.
Se oikea hattu! Sattumoisin kyseinen päähine oli sama, johon ensimmäisenä tartuin. Sen jälkeen sovitin kahta tusinaa hattua palatakseni lopulta siihen ensimmäiseen.
Se legendaarinen auringonlasku. Monet Brooklynin ylimmän kerroksen asunnot voivat ylpeillä kattoterassillaan, josta on näkymä suoraan kohti Manhattanin vaikuttavaa siluettia.
Palaan muihin New York -kuulumisiin pian. Harva asia nimittäin on elämyksellisempi kuin New Yorkin syksy. Ehkä siksi voin kuunnella loputtomasti Billie Holidayn uskomatonta tulkintaa kappaleesta Autumn in New York. Täydellinen valinta fiilistelyhetkiin!
Tunnelmallista syysperjantaita siis myös Sinulle!
Sydämellisesti,
Mirva
Previous Article
New York: Brooklyn, osa 2
2 Comments
-
Hei Mirva!
Nautinnollista New Yorkin matkaa ja kiitos taas ihanista kuvista. Upea hattu!-
Author
Lämmin kiitos! En kerta kaikkiaan vain VOINUT vastustaa sitä…
-