Leppeää sunnuntaita, hyvät ystävät! Viikko oli sen verran vauhdikas, että itse päätin viettää koko viikonlopun lähinnä chillauksen, nollauksen ja kotona oleilun merkeissä. Itse työviikon mittaan kun oli mahdollisuus saada toteuttaa sosiaalisuuttaan ja tavata mitä lukuisimpia ihmisiä. Työviikon tähtihetki oli torstaina 17. marraskuuta Oodi vapaudelle -kuohuviinin lanseeraus ja siihen liittyvän pukunäyttelyn avajaiset, joita molempia olin järjestämässä.
Ensi viikolla Alkoon myyntiin tuleva Oodi vapaudelle -cava juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta. Muotitaiteilija Katri Niskanen luonnosteli sen etikettiin naishahmon kunkin itsenäisyyden ajan vuosikymmenelle. Muotipiirrokset kertovat paitsi ajan hengen muuttumisesta tasavaltamme eri vuosikymmeninä, myös naisen aseman kehityksestä itsenäisyyden aikana.
Lanseeraustilaisuus tapahtui Ravintola Salutorgetissa (Pohjoisesplanadi 15, Helsinki), jonne pystytimme myös kuratoimani muotinäyttelyn Katrin puvuista. Se on avoinna itsenäisyyspäivään asti. Sisäänpääsy näyttelyyn on ilmainen.
Näyttelyn puvut kertovat Katrin uran eri vuosista. Mukana on pukuja niin Linnan juhliin kuin näyttäviin gaaloihin. Kuvan mustavalkoinen morsiuspuku valmistui Kuninkaalliset häät -tv-ohjelmaan (2013).
Radiopersoona Laura Haimila tilasi mustan iltapuvun Linnan juhliin, jonne hän saattoi isoisänsä Veikko Haimilan viime vuonna. Sandhja taas esiintyi kermansävyisessä pitsipuvussa Euroviisujen punaisella matolla keväällä. Energinen ilopilleri saapui iloksemme myös tilaisuuden vieraaksi.
Oodi vapaudelle -idean äiti, Social Winesin kaupallinen johtaja Liisa Tirronen (kaunis ja karismaattinen vaaleaverikkö, joka seisoo kuvassa oikealla) avasi tilaisuuden tunteita koskettavalla puheella. Katri tilaisuuden taiteilijana ja minä juontajana hänen vasemmalla puolellaan. Laseissa kuplii luonnollisesti Oodi vapaudelle, joka on laadukas, samppanjamenetelmällä valmistettu cava. Se saa rinnalleen myös ihastuttavan, eteläafrikkalaisen Chenin Blanc -valkoviinin, joka on pakattu Katrin piirroksilla somistettuun kultaiseen pulloon.
Liisa sonnustautui iltaan Katrin pukuun. Näyttelyssä on myös esillä Liisan näyttävä, musta paljetti-iltapuku. Liisa on yhdessä toimittaja Sini Sovijärven kanssa myös laatinut pullojen takaetikettiin ravisuttavan vahvat tarinat suomalaisten naissukupolvien elämänkohtaloista.
Juhlatilamme täyttyi viehkeistä vieraista. Kuvassa YLEn Linnan juhlien tv-lähetyksen kasvona tunnettu Piia Pasanen.
Ihana Katri Anni Hautalalle Radiogaalaan suunnittelemansa puvun edessä.
Illan tehotiimi: Social Winesin energiapakkaus Johanna Paju, Katri, minä ja Liisa.
Oma paljettimekkoni on Rebecca Minkoffin, laukku Chanelin. Isot kameekorvakorut ovat löytö pariisilaisilta antiikkimarkkinoilta.
Näyttelyn ajan Salutorgetissa on myös tarjolla Oodi vapaudelle -iltapäivätee kuplien kera. Suosittelenkin pakenemaan hyvän ystävän seurassa rospuuttokautta, kohottamaan maljan meille suomalaisille naisille ja rakastumaan Katri Niskasen upeisiin luomuksiin. Kauneutta kun ei elämässä voi koskaan olla liikaa.
Sydämellisesti,
Mirva
* Lämmin kiitos kaikista kuvista Atte Kajovalle.