Koti

  • Juhannus kaupungissa

    Miten Sinä vietät juhannusta tänä vuonna? Me päätimme poikkeuksellisesti unohtaa mökin ja maalaismaisemat, sillä koko kesäkuun mittaan olemme käyneet kotona vain kääntymässä kiireiden vuoksi. Siksi onkin ihanaa käpertyä kotiin ja kummastella koleana päivänä ikkunasta Helsingin vehreyttä. Pinkit pionit kuuluvat juhannukseeni....

  • Näyttelyvinkki: Valentinon pukuja Tampereella

    Ihanaa torstaita, hyvät ystävät, ja suloista suven alkua! Vaikka kesäpäiväntasaus koitti jo eilen, alkaa juhannuksen vietto pionipaljouksien hankintoineen ja savukalakaupantekoineen vasta tänään. Ennen torille suuntaamista haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne viehkeitä näkymiä Tampereen Museo Milavidassa avautuneesta Fantastica! – Valentinon pukuja...

  • Tallinnan uusi kaviaaribaari

    Upeaa juhannusviikkoa, hyvät ystävät! Omalta osaltani tänään on tiukka toimistopäivä, sillä viime viikko meni liehuessa työn merkeissä kaikkialla muualla paitsi tietokoneen äärellä. Perjantain vietin esimerkiksi Tallinnassa, jossa olin järjestelemässä lehdistön vierailua vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Finlandia Caviarin uuden kaviaaribaarin avajaisissa (Väike-Karja...

  • Rentoutumishetkiä Itämerellä

    Mukavaa torstaita, hyvät ystävät! Ajattelin tänään palata vajaan viikon takaisiin tunnelmiin, jolloin työasiat veivät minut matkaamaan Itämerellä ihastuttavalla Viking Grace -laivalla. Reissusta sukeutuikin hemmotteluelämys. Paitsi, että pääsin testaamaan laivan spassa Comfort Zone -sarjan luomutuotteilla tehtävän Sacred Nature -kasvohoidon, joka...

  • Kesä alkaa!

    Mukavaa keskiviikkoa, hyvät ystävät! Niin vaikeaa kuin sään perusteella sitä onkin uskoa, on aika jättää toukokuu taakse. Huomenna alkaa kesäkuu. Tuleva kesä vaatii näillä näkymin varusteiksi ainakin alkuun sadetakin ja lämpimiä neuleita, mutta ehkä tilanne vielä muuttuu… Saimme kokea...

  • Näytös17

    Kerran vuodessa järjestetään Helsingissä näytös, joka ei kerro mikä tulee olemaan muodissa, vaan mihin muotiala on menossa. Kyseessä on Aalto-yliopiston maineikas katsaus opiskelijoidensa mallistoihin. Perinteisesti se on vetänyt katsomoon myös runsaasti ulkomaisia uusien kykyjen metsästäjiä, ja tämä nähtiin myös...

  • Taittinger-samppanjakuplien ilta

    Kepeää lauantaita, hyvät ystävät! Itse olen viettänyt viikon ensimmäistä lepopäivää ulkoillen, kokkaillen ja kotona hengaillen. Tänään tuntuu hyvältä kotoilla, kun taas eilen oli hauskaa saada olla järjestämässä työn puolesta Taittinger-samppanjatalolle iltatilaisuutta Helsingin Pörssi-ravintolassa. Maailman tunnetuimpiin samppanjataloihin kuuluvaa Taittingeria juhlistettiin eilen...

  • Tuoksuluentoni Sinebrychoffin taidemuseolla

    Pirteää perjantaita, hyvät ystävät! Viikko vetelee viimeisiään, mutta on tarjonnut paljon kiehtovia kokemuksia ja työtehtäviä. Tuoreimpana niistä haluaisin kertoa tuoksujen taidetta käsittelevästä workshopista, jonka pidin eilisiltana suosikkimuseoihini kuuluvassa Sinebrychoffin taidemuseossa. Luentoni alkoi tuoksujen historiasta: Rooman keisari Neron hullaannuttaneesta ruusuvedestä, Ranskan viimeisen...

  • Mystery – Style Traveller -muotikirja julkistettiin

    Harva asia on muodista naputtelevalle toimittaja-kirjailijalle yhtä mieluisaa kuin saada kutsu uuden, muotia käsittelevän kirjan julkistusjuhliin. Eilen 9. toukokuuta tarjoutui mahdollisuus tähän Suomessa sangen harvinaiseen herkkuun, kun muotitoimittaja Milla Muurimäki ja kuvittaja Minna Ainoa esittelivät Kansallismuseossa yhteisen hengentuotteensa Mystery – Style...

  • Tervetuloa tuoksuiltaan!

    Aurinkoista sunnuntaita, hyvät ystävät! Tulevan viikon työt siintävät jo mielessä, ja yksi hauskimmista tulee olemaan tuoksujen historiaa käsittelevä workshop, jonka pidän Sinebrychoffin taidemuseossa (Bulevardi 40, Helsinki)torstaina 11. toukokuuta klo 18 alkaen. Aikomuksenani on kertoa paitsi tuoksujen käytöstä eri vuosisatoina,...

  • Unelmien menu La Maisonissa

    Mitä Sinä tilaisit ateriaksesi elegantissa ravintolassa, jos voisit viis veisata menusta ja pyytää keittiömestaria toteuttamaan unelmiesi päivällisen? La Maison -ravintola Helsingin Tehtaankatu 21:ssä päätti toteuttaa tämän monen mieltä kutkuttavan haaveen. Kilpailuun sai ilmoittautua ja voittajien avuksi valjastettiin La Maisonin kokki Paul Novitsky...

  • Anna Ruohosen näytös

    Pirteää perjantaita, hyvät ystävät! Tänään ajattelin palata viikon takaisiin tunnelmiin eli pariisilaisen Anna Ruohonen -muotihuoneen tämän kevään näytökseen Helsingin Artek-myymälässä. Pariisiin aikoja sitten asettuneen Annan muotifilosofia on modernin mielenkiintoinen: klassikkoja on tarjolla joka sesonkina ja uutuudet lähinnä piristävät niitä....

  • Häätapahtuma A. Tillanderilla

    Leppoisaa sunnuntaiaamua, hyvät ystävät! Keväästä ei ainakaan täällä Helsingissä ole tietoakaan, sillä taivaalta sataa tiskirättien kokoisia räntähiutaleita. Siksi kannattaakin miettiä täksi päiväksi jotakin ohjelmaa, joka sijoittuu sisätiloihin. Itse suosittelisin, että tulette tervehtimään minua A. Tillanderille (Aleksanterink. 17, Helsinki), jossa...

  • Hääpäivien korut & kivet

    Aurinkoista pitkäperjantaita, hyvät ystävät (ainakin Helsingissä päivänpaiste helottaa, vaikka pakkanen on puraissut parvekelaatikon kukkia säälimättömästi)! Ajattelin palata tämän päivän postauksessani taannoiseen, erittäin hauskaan työtehtävään: luentoon hääpäiviin liittyvistä koruista A. Tillanderilla (Aleksi 17, Helsinki) 29. maaliskuuta. Korujen tyylisuuntien historia on kiehtonut...

  • Näyttelyvinkit Tukholmaan: 2 x muotikuvien mestarit

    Aurinkoista pääsiäisviikon aloitusta, hyvät ystävät! Tällä kertaa haluaisin jakaa kanssanne pari näyttelyvinkkiä Tukholmasta. Naapurissa on nimittäin meneillään kaksi häkellyttävän hienoa muotikuvanäyttelyä. Åmellsin galleriassa Östermalmilla on vielä kiirastorstaihin 13. huhtikuuta asti avoinna Irving Pennin näyttely. Kahdeksan vuotta sitten peräti 92...

  • Rakas Tukholma

    Perjantainen uutinen Tukholman terrori-iskusta ravisutti. Rakas pohjoismainen pääkaupunki oli tähän mennessä tuntunut kotoisen turvalliselta. Sen kauneus ja kulttuurinen kuplinta imaisee joka vierailulla pyörteisiinsä. Lausahdus siitä, ettei pelolle pidä antaa valtaa, kuulostaa kliseiseltä repliikiltä, mutta se on totta. Elämää ei...

  • Tuorekosmetiikkaa & kevätmuotia

    Rentouttavaa viikonlopun alkua, hyvät ystävät! Lupaavasti alkaneen kevään sijaan Helsingissä eletään tänään viime yönä sataneen lumen keskellä. Siitä huolimatta katse on mukava suunnata jo tulevan sesongin muotiin – ja tietysti siihen, miten talven harmauden saisi pyyhkäistyä kasvoiltaan. Sain olla...

  • Yli Suomenlahden

    Naputtelin edellisen postaukseni hemmotteluviikonlopusta Tallinnassa rakkaan ystävättären seurassa. Myös matkanteko sinne sujui tyylikkäissä tunnelmissa, sillä pääsimme testaamaan upouutta Tallink Megastar -laivaa ja reissaamista sen Business Loungessa, jossa kahden tunnin matka sujahti kuin siivillä. Tyylikkään sisustuksen takana on maineikas dSign-suunnittelutoimisto...

  • Hemmotteluviikonloppu Tallinnassa

    Kun kevätväsymys on vetänyt naaman harmaaksi ja latistanut jutut ankeiksi, on hyvä konsti piristyä hemmotteluviikonloppu hyvän ystävättären kera. Suuntasimme siis Tallinnaan viime viikonloppuna ohjelmassamme kulinaarikokemuksia sekä tietenkin hyviä keskusteluja, joita emme pitkään aikaan olleet ehtineet käydä. Yövyimme Three Sisters -hotellissa, jonka...

  • Vegeherkkuja Vikingillä

    Leppeää viikonloppua, hyvät ystävät! Edessä on taas lauantaipäivä pyykinpesuineen ja kaupassa käynteineen. Jälkimmäisen suhteen ostoskoriini päätynee tällä kertaa tavallista enemmän kasviksia, sillä inspiroiduin vegekokkauksesta vahvasti päästessäni maistamaan torstaina 9. maaliskuuta Helsingin satamassa päivän ajan levänneellä Viking Gabriellalla Spring &...