Bonjour, rakkaat ystävät, ja lämpimät terveiset Pariisista, jossa tulen viettämään lähiajat kirjoittamassa seuraavaa kirjaani. Pakko on tosin jo nyt rehellisyyden nimissä myöntää, että ensimmäinen viikko hulahti aherruksen sijaan arkeen asettumiseen ja kadonneiden matkatavaroiden metsästämiseen (se olikin melkoinen sirkus: paitsi, että lentoyhtiö jätti ne virumaan Helsinkiin, se myös lähetti ne toiselle matkustajalle niiden lopulta saavuttua valon kaupunkiin). Nyt kaikki on kuitenkin kunnossa ja pakaasitkin on jo purettu.
Asumme ihastuttavalla Marais’n alueella, jolle historian havina lisää omaa viehätystään. Kuvassa ovenkolkutin, joka lienee täällä tuiki tavallinen.
Minä kotikulmillamme. Suloiseen suvisäähän sopiva hame on M Missonin, pitsipusero By Malene Birgerin. Huivi on Carine Roitfeldin Uniqlolle suunnittelemasta erityismallistosta, laukku Chanelin.
Viime viikon sää helli meitä lempeästi. Kuva on luonnontieteellisen museon puistosta.
Jopa unikot ovat jo kukassa!
Pariisissa olen saanut uppoutua myös vintage-muotiharrastukseni pariin. Kuva on Palais-Royalin alueella sijaitsevan, Ranskan kuuluisimman vintage-liike Didier Ludot’n näyteikkunasta, johon tällä kertaa oli rakennettu Yves Saint Laurentin tuotantoa käsittelevä näyttely. Siinä oli esillä niin kuvataiteilija Piet Mondrianin värejä toistavia, Mondrian-malliston (1965) kuin venäläisen mallistonkin (1976) asuja.
Toki Ludot’n ikkunasta löytyi myös Carvenia, Chanelia ja monien muiden maineikkaiden muotitalojen taidonnäytteitä menneiltä vuosikymmeniltä.
Sunnuntaina kävin tutustumassa myös Porte de Vanvesin kirpputoriin, jota Pariisissa osittain asuva kuvataiteen monitoiminainen Krista Mikkola minulle suositteli. Erityisen vaikuttavia olivat vintage-korut, vanhat kattaustarvikkeet ja pöytäliinat.
Myöhemmin sain myös kuulla, että kuvataiteen, kirjallisuuden ja musiikin monilahjakkuus Hannu Väisänen on nimennyt sen lempikirpputorikseen.
Pariisiin kuuluvat myös kulinaarinautinnot. Tässä kulmabistrossa roseeviinilasi edessäni sunnuntaina.
Täydellinen juustovalikoima (joskin Roquefort oli ärhäkintä koskaan makustelemaani).
Seikkailu Pariisissa siis jatkuu, ja jaan mielelläni kanssanne kiinnostavimpia kokemuksiani, joista voi olla myös teille iloa suunnitellessanne matkaa Ranskaan.
Bonne journée pour vous!
Sydämellisesti,
Mirva
Previous Article
Pariisi: Parhaat museobongaukset
2 Comments
-
Hei Mirva!
Nautinnollista aikaa Pariisissa. Ihania kuvia jälleen kerran ja mukava lukea kuulumisiasi.-
Author
Kiitos paljon, Jaana! Ja ihanaa, että ehdit lukea blogiani. Minulla oli parin viikon ajan sivun kanssa pahoja teknisiä haasteita, mutta nyt ne onneksi on saatu korjattua.
-