Suloista sunnuntaita, hyvät ystävät! Aamu on valjennut ainakin Helsingissä aurinkoisena ja huurteisen kirpakkana. Vaikka siis valoa tulee olemaan myös tänään tarjolla, olen iloinen, että sain tankattua tehokkaasti pari viikkoa sitten aurinkoenergiaa matkustaessani Qatariin. Olin saanut kutsun Qatar Airwaysin vieraaksi ja pääsin tutustumaan itselleni ennakkoon vielä sangen tuntemattomaan maahan. Suora lento sujui leppoisasti noin kuudessa tunnissa eikä aikaeroa ole kuin tunti talviaikaan, kesällä ei sitäkään.
Tutustuminen maahan alkoi retkellä autiomaahan. Häkellyttävän kauniit hiekkadyynit vaikuttavat edustavan paikallisille kansallismaisemaa samalla tavalla kuin metsät meille. Oppaamme mukaan camping-kausi starttaa heti talven tullessa ja perheet hakeutuvat autiomaahan nauttimaan sen rauhasta ja upottamaan varpaansa hienoon hiekkaan.
Tuuli dyyneillä yltyi villiksi. Nyt ymmärrän paremmin sitä, miten paikallisista perinneasuista muotoutui nykyisen kaltaisia ja miten esimerkiksi miesten huivimaisen päähineen tehtävänä on suojata kasvoja hiekkamyrskyssä.
Autiomaa rajautuu mereen ja luo siksi uskomattomat puitteet rantalomalle.
Merenrannan majapaikat on mietitty kekseliäästi. Esimerkiksi Regency Sealine Camp on luksusleirintäalue laadukkaine ravintoloineen ja leppoisine lekottelunurkkauksineen.
Yöpyä voi luksusteltoissa, jotka on somistettu silkkimatoilla. Kylpyhuonejärjestelyt edustavat luonnollisesti toista maailmaa kuin nuoruuden festariteltoista tuttu epämukavuus.
Nautin Regency Sealine Campissa lounaan, joka yhdisteli Lähi-idän makuja ja koostui houkuttelevista pikkuannoksista.
Hiekkaisena mutta onnellisena meren äärellä aavikkoseikkailun jälkeen. By Malene Birgerin keveä hame oli kuin tehty konservatiivisen pukukoodin maahan. Hermès’n nahkasandaaleista taas oli helppo rapistella hiekkajyväset pois.
Seuraavassa postauksessani syvennyn Qatarin pääkaupunkiin Dohaan ja paikalliseen kulttuuriin. Sitä ennen, nautittehan talvipäivän ihanasta valosta!
Sydämellisin toivotuksin,
Mirva