Sisilia: Taormina

Hurmaavaa hellepäivää Sinulle! Vaikka Helsingin kotikulmillakin elohopea hätyyttelee 30 lämpöastetta, vierailin myös paistattamassa päivää Sisilian auringon paahteessa. Keväällä lomaa suunnitellessani kun ei ollut aavistustakaan tulevasta helleaallosta ja kesä olisi voinut ilmetä yhtä koleaksi kuin vuosi sitten…

Vietimme lomamme historiallisessa Taorminan kaupungissa, joka tunnetaan kauneudestaan ja muun muassa Italian postimerkkiäkin koristaneesta Isola Bellasta (eli nimensä mukaan kauniista saaresta).  Lensimme ensin Roomaan Finnairin siivin, ja sieltä jatkoimme taivaltamme Alitalialla. 

Italia on kirinyt kymmenien saapasmaavierailujeni myötä suosikkimaideni kärkeen, mutta aiemmin minulle ovat tulleet tutuksi pohjoisempana lepäävät alueet, kuten Lombardia, Veneto ja Toscana. Viime kesänä innostuimme matkaamaan saappaankorossa sijaitsevaan Apuliaan, ja siitä lähti liikkeelle ihastukseni etelään.

Sisilian omintakeiseen kulttuuriin kuuluu niin kreikkalais-, normanni- kuin arabivalloittajilta omaksuttuja vaikutteita. Kuva esittää Sisilialle ominaisia nukketeatterihahmoja, joiden avulla tulkitaan dramaattisia, ritariromantiikasta kumpuavia ikivanhoja tarinoita.

Välimeren suurin saari tunnetaan sitrushedelmistään, ja raikas sitruunan tuoksu höystää niin käsisaippuoita kuin aterian päätteeksi jääkylmänä tarjoiltavaa, äkkimakeaa limoncello-likööriä. 

Saaren värikylläistä keramiikkaa pursuaa jokaisessa matkamuistopuodissa.

Värikkäiden laattojen ja ruukkujen ohella niin lampunjalkoina kuin kukkapurkkeinakin käytetyt päät ovat osa kansanperinnettä. Maurilaisiksi kutsutut mustat kasvot ovat yhä yleinen näky keramiikkakaupoissa, vaikka muotitalo Dolce & Gabbana tyrmättiinkin rasistisena sen käytettyä kyseistä teemaa Sisiliasta innoituksensa ammentaneessa kevätmallistossa viisi vuotta sitten. 

Lumoavaa Sisiliassa on ruoka, jossa vastakohdat yhdistyvät: Välimeren suolaiset sardiinit ja arabikeittiön makeus, kuten kuivatut hedelmät. Pistaasit korvaavat pohjoisemmassa käytetyt pinjansiemenet pastatahnoissa ja risotto saa pintaansa rapean kuoren, kun se pyöritetään arancini-pyöryköiksi. 

Täydellinen lomapäiväni: aurinkoa, upeat maisemat ja pulahdus Välimereen.

Sisilia vei jo ensitapaamisella sydämemme. Palaamme tänne pian. Ehkä pääsiäinen Palermossa tai pako Suomen kaamosta Cataniaan?

Aurinkoisin terveisin,

Mirva

 

2 Comments

  1. JaanaJ 5 vuotta ago

    Ihana Mirva! Kiva taas lukea sun blogia. Kauniita kuvia ja nyt tekee mieli Sisiliaan, jossa en olekaan aikaisemmin käynyt. Matkapuvustosi on jälleen kerran tyylikäs.

  2. Author
    Mirva Saukkola 5 vuotta ago

    Oi kiitos, Jaana! Sisilia oli fantastinen – kaikki ennakkoluuloni kumoutuivat. Enkä tainnut olla ainoa, sillä kotiin palattuani törmäsin tähän artikkeliin: https://www.wmagazine.com/story/sicily-italy-travel-guide-where-to-eat-stay

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*