Taiteen ja touhun torstai

Elämä ei ole ruusunterälehtiä, vaan myös ruisleipää. Tai vain samppanjaa, vaan myös saunavihtoja. Useimmiten kuitenkin arki ja juhla ruuhkautuvat yhteen ja samaan viikkoon, jolloin ajankäyttö menee yhdeksi tasapainotteluksi tunneista.

sushi

Kiireisen viikkoni helmasynti: sushia lounaaksi liki joka päivä – toisinaan ravintolassa ahmien, välillä taas työpisteen ääressä muovirasiasta hotkien. Kuvan annos on Aikatalon Ichibanista.

Minun viikkoni on ollut yhtä kilpajuoksua tässä mielessä. Moni tärkeä työtehtävä on pitänyt saada kuntoon, mutta toisaalta en ole malttanut myöskään pysytellä pois kaikista houkuttelevista tilaisuuksista.

jasmin_santanen

Vauhtiviikon ohjelmaan kuului myös Pariisissa asuvan muotisuunnittelijaystäväni Jasmin Santasen tapaaminen. Hän esitteli Helsingissä uutta, värikästä mallistoaan The Pop Art of Living.

Moni niistä kasautui torstaihin. Juhlavin taisi olla meikkitarvikefirma Duroyn
40-vuotisjuhla Trattoria Sognossa (Töölöntorinkatu 2). Tyylikkäät vieraat ja
upeat tarjoilut juustoista minituulihattuihin loivat tunnelmaa, mutta parasta
kaikesta oli kuitenkin yrityksen voimanaisen Tiuku Räsäsen puhe.

duroy

Duroy juhlatunnelmissa. Puheen pitänyt Tiuku Räsänen on toinen leidi vasemmalta.

Se avasi talouselämällemme taatusti tuloksellisinta tapaa yrittää: hyvä idea, uskallus
erikoistua ja koko perheen sitoutuminen yhteiseen päämäärään. Unohtumaton oli
myös puheen lopetus, jossa mainittiin suorasukaisesti, että samppanjaa (se oli
muuten Pol Rogeria − Winston Churchillin suosikkijuomaa) oli varattu iltaa
varten tolkuttomasti.

duroy1

Vieraat löysivät lahjakassista aistikkaan yllätyksen.

Houkutuksista huolimatta suuntasin Taiteiden yön valtaamaan keskustaan
kohtaamaan opiskeluaikojeni ystäviä taidehistorian luennoilta.

pauliina_laitinen-laiho_ja_mirva

Kim Simonssonin elävän näköinen koiraveistos, minä ja opiskelukaverini Pauliina Laitinen-Laiho, jonka energisen asiantuntevaa Rojua, rojua -antiikkiohjelmaa voit seurata Foxilla. Sininen Diane von Furstenbergin mekkoni on joustavuudessaan kuin tehty pyöräilyyn sopivaksi. Laukku on samalta suunnittelijalta, jakku Yves Saint Laurentin vintageversio.

Suunnitelmissa oli galleriakierros. Sen kohokohdaksi osoittautui Kim
Simonssonin posliiniteosten näyttelyn avajaiset Sculptor-galleriassa
(Eteläranta 12).

kim_simonsson1kim_simonsson

Kaikki kulttuurihan saa ihmisen vatsan lopulta kurnimaan. Olimme kuitenkin
onnekkaita. Eksyimme Kasarmikadun ja Pienen Roobertinkadun kulmaan, jossa
sijaitseva Pikkuroban Parturi (Pieni Roobertinkatu 2) olikin muuttunut
taiteiden yöksi ravintolaksi, jossa odotettavissa olevan ruoka-ohjelman
televisiokamerat – kuulemma Fox-kanavan – pyörivät.

Pastisista ja Murusta tuttu gourmet-alan monitoimimies Nicolas Thieulon tarjoili meille onnekkaille ohikulkijoille muun muassa lohi-fenkolisalaattia ja basilikarisottoa. Tätä jos
mitä minä kutsun täydelliseksi ajoitukseksi!

Elämyksellistä viikonloppua Sinulle!

Sydämellisin toivotuksin,

Mirva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*