Tuokiokuvia Israelista

Suloista sunnuntaita, hyvät ystävät! Fantastista, että aurinkoa – ja kesän jatkumista – näyttää riittävän tällekin päivälle. Blogipostauksessani ajattelin kuitenkin palata paljon polttavamman paahteen alle, eli viime  viikolle ja matkalleni Israeliin.

Edellisessä postauksessani kerroin kokemuksistani Eilatissa, jossa vierailin Israelin turistiviraston vieraana. Rantakohteen ohella ehdin kuitenkin käväistä myös Jerusalemissa vaeltamassa kaupungin ikiaikaisilla kujilla aistimassa historiaa.

Mount of Olives -kukkulalta (joka koulun uskonnontunneilla esiteltiin Öljymäkenä) aukeaa huimin näkymä kohti kaupunkia. Vilpoinen silkkikaftaanini on BCBG Max Azrian mallistosta, käytännöllinen pikkulaukku Chanelin. Isot, kullatut korvikset hankin keväällä Tukholman lempiliikkeestäni eli Svensk Tennistä.

Granaattiomenoita Jerusalemin arabibasaarissa. Näistä hedelmistä puristettu mehu runsaiden jäiden kera on mielestäni paras vilvoittaja Israelin hehkuvassa helteessä.

Jerusalemin ohella ehdin vierailla polttavan kuumalla aavikolla. Kuva on napattu kohdasta, jossa ollaan saavutettu merenpinnan taso. Siitä vielä  ennätykselliset 400 metriä syvemmällä lepää Kuollutmeri.

Autiomaata vaikuttavimmillaan.

Olisiko jollakulla muotivinkkiä siihen, miten pukeutua aavikolle? Itselläni ainakin deodorantti petti pahasti yli neljänkymmenen asteen hehkussa. Versace Collectionin sifonkimekko toimi paljon parempana asuvalintana ilmastoidussa autossa.

Matka huipentui suosikkikaupunkiini Israelissa eli kansainvälisyydestään ja liberaaliudestaan tunnettuun Tel Aviviin, josta kirjoitin myös kesäkuisessa blogipostauksessani. Kuvassa auringonlaskun hetki kaupungin upealla rantaviivalla, jossa myös hotellini sijaitsi. Mainio mahdollisuus pulahtaa vain parin minuutin kävelymatkan päässä loiskivaan Välimereen!

Aurinko laskee mailleen Tel Avivissa. Vaikka rantaviiva näyttää autiolta, käy sen baareissa vilkas kuhina, kun kaupunkilaiset saapuvat viettämään iltaa.

Matkasta jäi paljon aurinkoenergiaa, jota syksyllä tarvitaan . Joskin suunnitelmissa on jo joukko uusia reissuja, mutta niihin palaan sitten myöhemmin…

Ihanaa syyskuista päivää Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*