Työn lomassa lomalla

Palattuamme New Yorkista emme juurikaan ole kaihonneet korpimaisemaan viettämään suomalaista suvea. Ensinnäkin en ole sen sortin mökki-ihminen, joka nauttisi hyttysten ateriaksi joutumisesta ja hyyskässä asioimisesta. Toiseksi, etenkin New Yorkin jälkeen Helsinki tuntuu valloittavan vehreältä virkistäytymiskeitaalta, varsinkin mereltä katsottuna.

veneily

Mafalda-veneellä Hietsun rannan edustalla.

Pitkän ulkomailla oleskelun jälkeen töistä ei voi lintsata kokonaan edes hellepäivinä. Onnekseni olen aamuvirkku. Kun silmät avautuvat kuuden pintaan, ehtii ennen lounasaikaa hoitamaan sen sata asiaa ja viettää sitten iltapäivää leppoisammin.

rantakassi

Rantakassi valmiiksi pakattuna.

Kesäviettomme keskeinen tekijä on pikkuinen puuvene nimeltä Mafalda. Argentiinalaisen sarjakuvatytön mukaan nimensä saanut paatti sopii mitä mainioimmin lähivesillä puksutteluun.

veneily1

Sillä on helppo suhata Pihlajasaareen uintiretkelle tai vaikka Espoon Iso Vasikkasaaren ihastuttavaan Gula Villan -ravintolaan iltapalalle. Pittoreski paikka laiduntavine lampaineen on ehdottomasti yksi suosikkimme pääkaupunkiseudun kesäravintoloista.

gula_villanpastisetanat

Pistaasi-pastisetanat ovat Gula Villanin klassikkoalkuruoka. Tuhtia mutta maittavaa!

Vauhti ei huimaa päätä, mutta toisaalta aaltoja kanssaveneilijöiden päälle suihkuttavat pikaliipparit eivät koskaan ole olleetkaan makuuni. En myöskään ole haaveillut huiman ylellisistä jahdeista. Kotoinen, kuluneiden kuuden vuosikymmenen mittaan jo hitusen rapistunut Mafalda riittää mainiosti. Sen lakkapinta huokuu kotoista charmia eikä vilvoitteluhetkeä sen keulassa korvaa juuri mikään.

samppanja

Satamaan saapumista sopii juhlistaa samppanjalla varsinkin viikonloppuisin.

Ihanan vilvoittavia hellehetkiä Sinulle!
Päivänpaisteisin toivotuksin,
Mirva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*