Tähän asti jokainen blogipostaukseni New Yorkista on käsitellyt elämän ihanaa keveyttä. Kaikesta ei kuitenkaan voi vitsaillen kirjoittaa. Sen sisäistin vieraillessani World Trade Centerin tuhon uhrien muistoa kunnioittavassa 9/11 Memorial -museossa Ground Zerolla.
Romahtaneiden kaksoistornien paikalle rakennetun vesielementin tarkoituksena on muistaa jokaista menehtynyttä.
Muistatko, missä olit kun kuulit lentokoneiden törmänneen World Trade Centerin kaksoistorneihin ja näit ensimmäiset kauhistuttavat kuvat kuolemaansa syöksyvistä ihmisparoista? Itse työskentelin silloin nuorena toimittajana eräässä naisten kuukausilehdessä. Suomessa kello kävi jo iltapäivää. Tiedonvälitys oli vielä kovin erilaista, ja me kaikki lähinnä vilkuilimme huolestuneina uutiskanava CNN:n nettisivuja. Yksilöllisten kokemusten jakamisesta sosiaalisen median kautta kukaan ei ollut vielä kuullut, eivätkä ideat Facebookista ja Twitteristä olleet vielä kypsyneet.
Viimeinen pystyyn jäänyt tukipilari palveli pitkään muistomerkkinä menetetyille rakkaille.
Tragedian uhreja kunnioittava, vastikään avautunut museo nostatti ihon kananlihalle ja tunteet pintaan. Nenäliinatelineitä oli siroteltu pitkin museota ja niitä tarvitsivat muutkin kuin itkupilliksi tunnustautunut minä. Ehkä raastavinta museossa olivat dokumentoitujen kauhun hetkien ohella uhrien tarinat läheisten kertomina ja tieto siitä, miten monta niistä oli katkaistu keskeneräisinä.
Viestejä heille, jotka tragedia nielaisi mukanaan.
Suosittelen silti vierailemaan täällä ehdottomasti. Käynti nostattaa kyyneleet silmiin, mutta toisaalta antaa toivoa. Kovimmista koettelemuksista voimme selvitä vain toisiamme tukien uuteen päivään.
Toiveikkaiden ajatusten päivää Sinulle.
Lämmöllä,
Mirva