Virittäytymistä juhlaan & samppanjateemainen arvonta

Juhuu! Huomenna aloitan virallisesti joululomani. Käytännössä en ole ihan varma, pystynkö pitäytymään päätöksessäni lepäillä ja lomailla, sillä aivoni surraavat jo täysillä uuden kirjaprojektini kanssa tänä syksynä julkaistun Etiketin (WSOY) päästyä jo kirjakaupan hyllyille. Yritän kuitenkin parhaani. Koti on jo suunnilleen siivottu ja koristeltu. Ja tietenkin kukkia rakastavana ihmisenä liki joka pöydällä rehottaa jokin kimppu tai asetelma.

jouluruusu

Jouluruusu, yksi suosikeistani. Muutenkin  valkoiset kukat kipuavat top 3 -listani kärkeen.

Koristelun ohella rauhoittumiseen liittyy itsensä hemmottelu. Saunaa ennen sotia rakennetussa kerrostaloasunnossamme ei ole, mutta minusta joululöylyt voi kyllä korvata muuten ylellisillä hoitorituaaleilla.

Uusi ihastukseni, lempituoksuihini kuuluvan Chanelin Coco Noirin runsas vartalovoideversio* riittää jo sellaisenaan tuoksuksi. Nelikymppislahjaksi saamani Chanelin helmet muuttavat simppelinkin, oleiluun sopivan neulemekon jouluisen juhlavaksi.

Oikealla hetkellä – on se sitten jouluaattoilta tai vanhan vuoden vaihtuiminen uudeksi – on tietenkin samppanja voittamaton tapa juhlistaa tilannetta. Puoli nautintoa on kaunis lasi, joka korostaa jalon juoman aromeja. Siksi sainkin mahdollisuuden arpoa gourmet-ruokia ja upeita astioita maahantuovan, helsinkiläisen Ceestan (Töölöntorinkatu 5) edustamia Lehmann-samppanjalaseja. Kaunis, käsinpuhallettu Grand Champagne -lasi on myös samppanjaguru Essi Avellanin ehdoton suosikki kuplajuoman nauttimiseen.

Master on Wine Essi Avellan lempilaseineen. Minulla on ollut suuri ilo viettää hänen seurassaan hauskoja hetkiä, viimeksi loppukesällä pidetyissä rapujuhlissa. Essin lempilasia myydään muun Ceestan nettikaupassa. (Kiitos Essin kuvasta Ceestalle!)

Osallistut kilpailuun seuraavasti: kerro blogini kommenttiosiossa viimeistään 28. joulukuuta jokin elämäsi unohtumaton hetki, johon samppanja liittyy. Muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa Sinuun yhteyttä, jos arvonta suosii Sinua. Essin nimikkolasipakkaus (2 lasia) arvotaan kaikkien vastanneiden kesken. Hyvää arpaonnea – odotan innolla vastaustasi!

Tunnelmallista jouluviikon alkua!

Juhlavissa fiiliksissä,

Mirva

 

*Tuote on saatu maahantuojan edustajalta.

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*