Naputtelin edellisen postaukseni hemmotteluviikonlopusta Tallinnassa rakkaan ystävättären seurassa. Myös matkanteko sinne sujui tyylikkäissä tunnelmissa, sillä pääsimme testaamaan upouutta Tallink Megastar -laivaa ja reissaamista sen Business Loungessa, jossa kahden tunnin matka sujahti kuin siivillä.
Tyylikkään sisustuksen takana on maineikas dSign-suunnittelutoimisto ja Vertti Kivi. Loungesta löytyy lukuisia mukavia oleskeluryhmiä, joissa voi rauhassa keskittyä esimerkiksi tietokoneen naputteluun. Nettikin pelitti mainiosti.
Tyytyväisenä loungessa sen hintaan kuuluvan brunssin jälkeen. Noutopöydästä löytyi muun muassa graavattua lohta, munakokkelia, tuoreita hedelmiä ja paljon muuta yltäkylläiseen hotelliaamiaiseen yhdistettyjä aineksia. Juhlatuulella fiilistelijöille olisi riittänyt myös juomia kuohuviiniä myöten.
Valitsin matkalle By Malene Birgerin mukavan kimallemekon, Hoganin kimalletennarit ja Valentinon pikkulaukun.
Kahteen kerrokseen sijoitettu, ilmava tax free -myymälä tarjosi upean monipuolisen valikoiman kauneustuotteita. Minua ilahdutti etenkin lempisarjoihini kuuluva Kiehl’s, jonka matka maailmankuuluksi merkiksi lähti liikkeelle pienestä apteekista Keski-Manhattanilta. Kuvassa jokaista Kiehl’s-myymälää somistava Mr. Bones.
Laaja & laadukas samppanjavalikoima mahdollisti myös tuliaisen tuomisen ystävän lähestyvää syntymäpäivää silmällä pitäen.
Business Loungen ohella suosittelen lämpimästi myös Comfort Loungea. Se on sisustukseltaan yhtä virtaviivainen, ja rauhallinen tunnelma takaa ruuhkattomuuden. Hintaan kuuluu pikkupurtavaa, kuten vihannestikkuja dippikastikkeen kera, ja alkoholittomia juomia. Täydellinen paikka puurtaa matkan aikana töitä, jos kiire hätyyttelee takaraivossa!
Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!
Keväisin toivotuksin,
Mirva
* Postaus on tehty yhteistyössä Tallink Megastarin kanssa.