Anna Ruohosen näytös

Pirteää perjantaita, hyvät ystävät! Tänään ajattelin palata viikon takaisiin tunnelmiin eli pariisilaisen Anna Ruohonen -muotihuoneen tämän kevään näytökseen Helsingin Artek-myymälässä.

Pariisiin aikoja sitten asettuneen Annan muotifilosofia on modernin mielenkiintoinen: klassikkoja on tarjolla joka sesonkina ja uutuudet lähinnä piristävät niitä. Näytöksessä ei esitellä valmisvaatteita, vaan vaatemalleja, jotka sitten toteutetaan tilaajan kehon mittojen mukaan. Se on mielestäni tervetullutta vaihtelua pölyttyneeseen valmisvaatekokoajatteluun. Jokainen vartalo on yksilöllinen eikä juuri kukaan oikeasti edusta kokoa 34, 38 tai 42. Ne ovat vain ”sinne päin” -henkisiä keskivertoarvioita.

Näytöstensä tähtinä Anna on jo vuosia käyttänyt ammattimallien sijaan säteileviä tosielämän ihmisiä. Kuvassa kermaisen herkullista kevättakkia kantaa vaatesuunnittelija Johanna Bruun.

Mustan ja valkoisen ohella tarjolla on aina selkeitä perusvärejä, kuten punaista.

Tämän kevään karkkeihin kuuluu aurinkoisena hohtava silkkisifonki.

Annan seurassa näytöksen jälkeen. Olemme tunteneet jo vuosia, mutta varsinkin viime kesänä Pariisissa asuessamme pääsin vierailemaan Annan muotitalossa Boulevard Raspail’n numerossa 227 useita kertoja. Jos piipahdat Pariisissa, se on vierailun arvoinen. Ultramoderni rakennus on Annan miehen, Pekka Littowin tarkoitusta varten suunnittelema.

Asustauduin Annan näytökseen Max Maran neulosmekkoon ja Hermès’n huiviin. Kun ulkona sataa räntää ja rakeita, tuo väriterapia mainiosti energiaa!

Muodikasta viikonloppua Sinulle!

Aurinkoisin toivotuksin,

Mirva

 

 

2 Comments

  1. JaanaJ 6 vuotta ago

    Ihania värejä ja upeita aikuisia naisia malleina. Aina tyylikäs ja aurinkoinen Mirva- tätä blogia lukee mielellään.

  2. Author
    Mirva Saukkola 6 vuotta ago

    Monet kiitokset, ihana Jaana! On myös ollut suuri ilo seurata matkapostauksiasi. Lämmöllä, M

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*