Hurmaavaa perjantaita, hyvät ystävät! Kerron usein blogissani kiinnostavista tapahtumista, joissa minulla on ollut ilo vierailla, mutta tällä kertaa muistutan jo ennakkoon kevään kuplivimmasta kohtaamispaikasta eli Grand Champagne -samppanjatapahtumasta. Se järjestetään Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla 21.-23. huhtikuuta.
Grand Champagnessa kilistellään jo toista kertaa. Viime vuonna Vanhalle kerääntyi tupa täyteen samppanjanystäviä maistelemaan kuplia. Mukana on tänäkin vuonna reilusti yli 40 samppanjatalon tuotteita. Ovella ostetaan joukko lipukkeita, ja sen jälkeen siirrytään nautiskelemaan. Mainio tapa viettää vaikka porukalla synttäreitä, polttareita tai kesän alkamista!
Yksi tapahtuman hengettäristä on Suomen Madame Champagne eli Essi Avellan. Maamme ensimmäinen Master of Wine vetää tapahtumassa myös ohjattuja tastingejä.
Täällä voi tavata kaikki Suomen hurmaavimmat viinipersoonat. Kuvassa muun muassa Muru- ja Pastis-ravintoloiden sommelierina tunnettu Samuil Angelov. Lisäksi monen samppanjatalon ykköspersoonat matkustavat Helsinkiin esittelemään tuotteitaan. Onkin häkellyttävää, että maailman toiseksi suurin samppanjatapahtuma pidetään juuri täällä!
Grand Champagnessa ei keskitytä pelkästään hörppimiseen, vaan myös ruoan makusteluun kuplien kaverina. Joukko huippulaadukkaita makuelämysten tarjoajia hemmottelee vieraita pikkuannoksilla. Listan ravintoloista löydät tästä. Ruoan sovittamiseen samppanjan kanssa pääsee perehtymään myös asiantuntijoiden ohjaamilla kierroksilla.
Suosittelen tutustumaan jo nyt Grand Champagnen ohjattujen tastingien ja luentojen aikatauluihin, sillä molemmat täyttyvät vauhdilla.
Kuplivaa viikonloppua!
Sydämellisesti,
Mirva
*Postaus on tehty yhteistyössä Grand Champagne -tapahtuman kanssa.