Uusien yritysten aloittaminen on aina iloinen asia – etenkin nykyisessä, pitkään kestäneessä laskusuhdanteessa. Siksi suuntasinkin eilen mielissäni tutustumaan toista päivää auki olevaan La Maison -ravintolaan osoitteeseen Tehtaankatu 21. Erityisen iloiseksi minut tietenkin teki sen, että ravintola kuuluu ystävälleni Mari Kärkkäiselle. Aurinkoinen ja energinen Mari on vuosikymmenten mittaan luotsannut mitä lukuisimpia laaturavintoloita, joten hänellä tiimeineen on taito hyppysissään luoda tunnelmallinen ympäristö ja loistava ruokalista.
Sisustuksessa yhdistyvät kontrastit: rouhea tiiliseinä ja hienostuneet, ranskalaiset kattokruunut.
Ruokalistalla on lukuisia alkuruokakokoisia pikkuannoksia. Kuvassa poseeraa villisiika kyssäkaalin ja piimäkastikkeen kera. Pääruoat ovat isoja ja sopivat isommalle seurueelle jaettaviksi. Lisäksi baarin puolella voi nauttia pikku suupaloja.
La Maisonin lista vaihtuu tiuhaan, sillä keittiömestari David valitsee kaikki raaka-aineet taiten ja mahdollisuuden salliessa lähituottajilta. Ei siis perulaista tuontiparsaa sydäntalvella! Kuvassa kesäinen kukkakaaliannos.
Osteri tomaattivedellä lienee La Maisonin annoksista kauneimpia.
Alati muuttuvasta juustovalikoimasta voi tilata myös herkkuja baarin puolelle.
Liki kaikki viinit ovat luomua. Suurinta osaa ei myöskään muualta saa.
Ensivisiittini La Maisonissa oli maittava ja tunnelmallinen, joten suosittelen sitä sydämestäni. Jo toisena aukioloiltana liki koko sali oli jo pullollaan, joten kannattaakin tehdä pöytävaraus ennakkoon.
Herkullista viikkoa Sinulle!
Lämmöllä,
Mirva