Ihanaa alkanutta viikkoa, hyvät ystävät! Omalta osaltani yritän ujuttaa siihen töiden ohella myös monta pitkää kaupunkikävelyä, sillä ainakin vielä toistaiseksi jokainen päivä on tuonut eteeni esteettisiä elämyksiä tai pikkuluksusta. Viime aikojen Pariisi-elämyksiin ovat mahtuneet muun muassa seuraavat:
1. Pariisin puutarhat
Sateisen alkukesän vuoksi Pariisin puistot rönsyilevät tavallistakin vehreämpinä. Kukkaloiston ihailun lisäksi aurinkoisina päivinä on ihanaa siirtää kompakti kotitoimisto puistoon ja naputella siellä konetta sisätilojen sijaan. Kuva on kotikulmillamme Marais’ssa sijaitsevan, Pariisin historiaa esittelevän, ihastuttavan Musée Carnavalet’n puutarhasta.
2. Antiikkimarkkinat ja kirpputorit
Vanhojen aarteiden kauppaaminen on osa paikallista elämänmenoa. Viikonloppuisten kirpputorien, joista oma suosikkini sijaitsee Porte de Vanves’n metroaseman liepeillä (siitä voit lukea lisää tästä) pieniä kaupunginosakirppiksiä kohoaa katujen varsille kuin sieniä sateella. Laadukkainta tavaraa löytyy silti antiikkimarkkinoilta. Kuva on napattu Bastillessa pidetyiltä, isoilta markkinoilta.
Siellä en muuten voinut vastustaa tätä Réne Pineaun hattuliikkeen 1900-luvun alussa valmistamaa olkihattua.
3. Terassielämää
Pariisissa katukahvila on kuin teatteri- tai muotinäytöskatsomo. Siitä voi seurata kiinnostavasti pukeutuneita ihmisiä ja muuta katukuhinaa, ja – toisin kuin teatterissa useimmiten – nauttia myös herkkuja ja virvokkeita. Olen heikkona ostereihin, joten olen hotkaissut niitä täällä ollessani useampia lautasellisia.
Huomaa osterivadin takana oleva Lillet-liitutaulu. Täällä, kuten myös Suomessa, kesän hittijuoma on Lillet Blancista ja tonic-vedestä syntyvä Lillet Spritzer, joka koristellaan mintunlehdillä, mansikoilla ja kurkkuviipaleilla. Kirjoitin taannoin Juomavinkki.fi-sivustolle artikkelin Lillet’stä, joka oli muuten Wallis Simpsonin lempijuoma. Jutun voit lukea tästä.
4. Muotinäyttelyt
Ranskassa muoti on aina nähty taiteenlajina, ja siksi myös museot esittelevät sitä pieteetillä. Vinkkasin vähän aikaa sitten koko kesän avoinna olevasta Fashion Forward -näyttelystä, mutta sen ohella suosittelen koko sydämelläni tutustumista Palais Gallieraan. Tässä upeassa muotimuseossa on esillä kaikkea keisarinna Joséphinen empire-puvuista aina Audrey Hepburnin hovipukija Hubert de Givenchyn muusalleen suunnittelemista cocktail-asuista. Ja kyllä, mukaan mahtuu myös Lillet-fani Wallis Simpsonin luomuksia, jotka ovat muun muassa Elsa Schiaparellin loihtimia.
Valitettavasti museossa ei saa ottaa kuvia (muuten kamerani olisi räpsynyt tiuhaan), joten kuvassa on vain onnellinen museovierailija Palais Gallieran edessä näyttelykierroksen jälkeen.
Viehkeää & esteettisten elämysten täyteistä kesäviikkoa myös Sinulle!
Lämmöllä,
Mirva
Postaus on tehty yhteistyössä Pernod-Ricard Finlandin ja Juomavinkki.fi-sivuston kanssa.