Sosiaalinen luonteeni kaipaa liki jatkuvasti minglausta. Siihen onneksi kaupungin vallannut New York Design Week tarjosi viljalti viime päivinä mahdollisuuksia. Tapahtuma levittäytyi pitkin metropolia, mutta erityisen vahvasti se näkyi Meatpacking Districtillä − sillä entisellä teurastamoalueella, jonka nyt ovat vallanneet trendiravintolat ja muotipuotimeri Stella McCartneysta aina Marniin.
Lempisuunnittelijani Diane von Furstenbergin lippulaivamyymälä Meatpacking Districtin ytimessä.
Tapasin sunnuntaina design-alalla työskentelevän suomalaisystävän viimeisen päälle sliipatussa Standard Hotelin baarissa, jossa pörräsi sisustusalan suunnittelijoita ja trendineniä kuin mehiläispesässä.
Minä Manhattan High Linella, joka on vanhalle junaradalle rakennettu viheralue trendikortteleiden keskellä.
Kun ystäväni ehdotti käyntiä Alexander Girardin näyttelyavajaisissa korttelin päässä, en pistänyt hanttiin. Edesmennyt Girard kun kuului 1900-luvun maineikkaimpiin suunnittelijoihin etenkin täällä rapakon takana, ja hänen värikkäitä kuosejaan suositaan edelleen maestron kotikaupungissa New Yorkissa. Sitä paitsi tietyssä mielentilassa mikään ei voita uusien ihmisten tapaamista viinilasi kädessä.
Girard ei vältellyt värejä! Useimmat hänen suunnittelemistaan kankaista ovat säilyttäneet suosionsa, vaikka vuosikymmenet ovat vierineet.
Hauska illasta sukeutuikin. Kun oppii arvostetulta kulttuuritoimittajalta, että tässä maassa tosiaan kilpaillaan jopa voiveistosten (kyllä, luitte oikein enkä vieläkään tiedä, miksi keskustelu tähän aiheeseen harhautui) tekemisen taidosta, voi vain myöntää olevansa tietämätön eurooppalainen.
Myös maanantai valkeni kulturellina. Lempimuseoni The Metropolitan Museum of Art oli kutsunut toimittajat aamiaisaikaan ennakkotutustumiskierrokselle brittiläisten prerafaeliiteiksi kutsuttujen taiteilijoiden töitä ihastelemaan. Tutustuin ryhmän taiteeseen opiskellessani 1990-luvulla Isossa-Britanniassa, ja ihastuin kerralla.
William Morrisin keramiikkaa & kuvioita. Moni Morrisin kuoseista on yhä Liberty of London -tavaratalon valikoimissa liki 150 vuoden jälkeen.
Dante Gabriel Rossettin ja Henry Treffry Dunnin Lady Lilith -maalauksen sulokkuutta on vaikea ohittaa.
Kauneudessaan 1800-luvun taide salpasi taas hengen, mutta tilaisuudesta poistuttuani hengitys kiihtyi ihan muista syistä. Museon avauduttua yleisölle nimittäin myös sen putiikki oli apposen auki, ja sattumalta se on minusta ehkä paras museokauppa maailmassa.
Metropolitanin kaupasta löytyy vaikka ja mitä. Kirjaosastolle minua ei saa edes päästää muotiopusten joukkoon, sillä muuten palaan Suomeen rutkasti ylipainoisten kapsäkkien kera.
En ole koskaan poistunut sieltä ostoksitta eikä niin käynyt nytkään.
Pakkohan sadan muotikortin valikoima oli ostaa, varsinkin kun mukana oli kuvat Salvatore Ferragamon Judy Garlandille suutaroimista sateenkaarikengistä ja Yves Saint Laurentin Mondrian-mekosta.
Miten olenkaan tullut näin pitkään toimeen ilman art deco -henkisiä, roikkuvia riikinkukkokorviksia?
Huomenna ei kuitenkaan ostella yhtään mitään. Säätiedotus lupaa hellelukemia. Niinpä minä ja läppärini viihdymme Keskuspuistossa retkiviltille perustetussa kesäkonttorissa.
Valoisia kesäpäiviä kaikille!