Kesäistä keskiviikkoa! Mielessäni väikkyvät jo uudet matkaseikkailut, mutta ennen niitä ajattelin palata edellisen postaukseni tapaan keväiseen matkaamme Kuubaan.
Muutaman Havannassa vietetyn päivän jälkeen päätimme matkata Kuuban kauneimmaksi kaupungiksi usein kehaistuun Trinidadiin. Koska tiet ovat Kuubassa kuoppaisia ja liikenne voi toisinaan yllättää, päätimme suosiolla pestata taksisuharin ajamaan meidät perille. Menopelinä toimi fiftari-Pontiac.
Reissu kesti useamman tunnin, mutta matkan varrella pysähdyimme niin lounaalle kuin pulahtamaan turkoosiin mereen.
1500-luvulla perustettu Trinidad henkii yhä mukulakivikujineen ja hevoskärryineen vanhan ajan tenhoa. Aiemmin se oli sokeriruokoparonien keskittymä, nykyään alue tunnetaan tupakkatuotteistaan, kuten komeista sikareista.
Kaunis kaupunki vanhan luostarin näköalatornista kuvattuna. Kaikkialla Trinidadissa soi musiikki, joten pääsimme myös pyörähtelemään salsan tahdeissa. Meri on parinkymmenen minuutin automatkan päässä, joten osallistuimme myös snorklausretkelle ja pääsimme bongaamaan värikkäitä kaloja.
Trinidad kielii kauneudellaan Kuuban siirtomaamenneisyydestä. Tyyli ylvästelee hyvin espanjalaisvaikutteisena. Kuvan nappasin majolikakoristeilla somistetusta kaupunginpuistosta.
Kuuba näyttäytyy minun kaltaiselleni, herkästi innostuvalle shoppailijalle turvallisena maana, sillä ostettavaa ei juuri ole. Turistista se voi tuntua hauskalta, mutta paikallisten elämää arjen tarvetavaroiden mutkattomampi saatavuus helpottaisi. Soppaan luo omat mausteensa myös kaksoisvaluutta: asukkaat voivat shoppailla valtion – hyvin suppeavalikoimaisissa – liikkeissä edullisesti paikallispesoilla, kun taas turisteille suunnatut vaihtopesoliikkeet parempine tuotteineen ovat useimpien saavuttamattomissa.
Trinidadissa kuitenkin innostuin kerryttämään pakaasieni painoa. Alueen paikallinen erikoisuus ovat kauniisti kirjaillut liinat, joita paikalliset naiset yhä ompelevat. Päivällisvieraamme ovat saaneet nauttia Trinidadista tuoduilla tuliaisliinoilla tehdyistä kattauksista. Kangaslautasliinat ovat sitä paitsi aina kertakäyttöisiä ekologisempi valinta!
Minä majataloomme johtavaa tietä mukailevan piikkisen kaktusaidan äärellä.
Sydämeni jäi Trinidadiin. Sen kauneus, musiikki ja ystävälliset ihmiset saavat minut todennäköisesti palaamaan Trinidadiin vielä joskus. Ensi kerralla kuitenkin pakkaan tukevammat korvatulpat mukaan. Kun Havannassa unta häiritsi vilkas liikenne, keskellä maaseutua sijaitsevassa Trinidadissa unet keskeytyivät jo aamuviideltä kukkokuoron konserttiin.
Leppeää lomapäivää tai tehokasta työrupeamaa Sinulle!
Mirva