Loppiainen & Strauss-konsertti

Leppoisaa loppiaista, hyvät ystävät! Edellisessä postauksessani totesin käyväni tulevissa kirjoituksissani läpi matkaamme Aasiaan, mutta nyt pitäydyn hetken ajan loppiaisessa ja koti-Suomessa ennen kuin palaan taas takaisin matkamuisteloihin. Haluan nimittäin jakaa kanssanne eilisen tapahtuman, joka kruunaa juhlakauden päättymisen: Finlandia-talon perinteisen Strauss-konsertin.

Kuvassa uuden Tory Burch -laukkuni kaverina lepää konsertin käsiohjelma. Konsertissa pitäydytään tutuissa sävelmissä Tonava kaunoisesta Lepakko-operettiin. Yllätykset eivät olekaan tämän tapahtuman juttu, vaan päinvastoin perinteiden vaaliminen, tuttujen tapaaminen ja joulun juhlakauden päättäminen tuttuun tapaan. Sibelius-Akatemian lahjakkaat opiskelijat kapellimestarina toimivan Atso Almilan johdolla kuitenkin loihtivat tutuista sävelistä kuulijoille tuoreita elämyksiä taitavien solistien avustuksella.

veuve_clicquot

Veuve Clicquot -samppanja on pysytellyt yhteistyökumppanina mukana Strauss-konsertissa ties kuinka monta vuotta. Ennen konserttia kutsuvieraat saavat nauttia kuplista ostereiden ja muiden pikkuherkkujen kera.

mirva_strausskonsertissa

Strauss-tunnelmissa Badgley Mischkan paljettimekossani ja Valentinon ballerinoissani. Lisää tunnelmia voit katsoa Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivuilta.

Kotiin palattua ylellisiä, Strauss-henkisiä tunnelmia saattoi jatkaa kaviaaripikkupurtavilla. Neljän eri kaviaarin maistelulajitelma on muuten kotoisin alan asiantuntevimmasta suomalaisyrityksestä eli helsinkiläisestä Finlandia Caviarista.

Voilà! Loppiaisen helpoin & tyylikkäin iltapala syntyi keksikupeista, crème fraîchesta, keitetystä viiriäisenmunista ja ruohosipulista. Vasemmalla olevalla lautasella kaviaari on tumman merellistä osetraa, oikealla lempeää belugaa. Kumpaakaan ei muuten sovi kauhoa metallilusikalla, sillä se muuttaa maun. Siksi tarkoitukseen on tehty helmiäisottimia.

Nyt on loppiaisen päätyttyä kuitenkin Straussin valssit kuunneltu, samppanjat hörpitty ja kaviaarit makusteltu, joten on aika palata arkeen. Ankean sijaan uskon sen olevan energistä ja elämyksellistä.

Upeaa loppiaisen jälkeistä elämää siis myös Sinulle!

Lämmöllä,

Mirva

 

 

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*