Matka Champagneen

Bonjour, ystävät, ja mukavaa alkanutta heinäkuuta! Olen viime postauksissani käynyt läpi kokemuksiani Pariisissa, mutta myös sen ulkopuolella. Normandian (jonne suuntautuneesta reissusta voitte lukea tästä) ohella olemme ehtineet muun muassa vierailla Champagnen maakunnan ytimessä eli Reimsissä. Matka sinne Gare Estin rautatieasemalta vie vain kolme varttia, joten visiitti oli helppo tehdä.

Retken kohokohta oli vierailu G. H. Mummin samppanjatalolla, jossa kuulimme sen historiasta ja pääsimme vaeltamaan kellareihin. Suosittelen lämpimästi! Liput kannattaa tosin hankkia ennakkoon, varsinkin jo haluaa ranskankielisen sijaan juuri englanninkieliselle kierrokselle.

Asiantunteva opas esitteli samppanjan matkan viiniköynnöksistä pulloon. Pinot Noirin, Pinot Meunierin ja Chardonnayn matkalle kuplajuomaksi mahtuu monta vaihetta, minkä vuoksi se kestääkin useampia vuosia.

Vuosisatojen vieriessä samppanjan tekemisen taito on jalostunut. Terästankit ovat korvanneet 1800-luvun tammitynnyrit. Myös vielä 1800-luvulla yleisesti räjähtelevien pullojen vaara on väistynyt.

Kierros huipentuu tastingiin (, jossa kukaan tuskin malttaa kuitenkaan sylkeä samppanjaa suustaan viinimaisteluiden tyyliin).

Näissä laseissa kuohuu legendaarista G. H. Mumm Cordon Rouge Brut -samppanjaa ja kepeää, pelkästä Chardonnaysta sävellettyä Blanc de Blancsia.

Minä tastingissa. Sähkönsininen pitsimekko on ale-löytö ranskalaismerkki Gerard Darelilta, saman sävyiset akaattikorvakorut antiikkia.

Kierros päättyy myymälään, josta voi ostaa muistoksi tai tuliaisiksi myös harvinaisempia vuosikertoja.

Maanantaisin harvemmin nostellaan maljoja, mutta tämän postauksen siivittämänä haluan kuitenkin skoolata ainakin ajatuksissa kaikille niille, joiden loma tänään alkoi. Nautitaan kesästä – myös sadesäistä – ja kerätään voimia kohti syksyä!

Sydämellisin toivotuksin,

Mirva

 

Postaus on tehty yhteistyössä Pernod Ricard Finlandin ja Juomavinkki.fi-sivuston kanssa.

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*