Viime viikon työtehtävistäni ehdottomasti inspiroivimpiin (yhtenä sellaisista – viikkoon nimittäin mahtui paljon mukavaa puuhaa) kuului osa Muotikuun syksyn 2016 mallistoesittelyn järjestelyistä. Aamiaistilaisuuteen olimme kutsuneet muotitoimittajia ja -bloggaajia, ja se pidettiin Muotikuun kauniissa myymälässä osoitteessa Fabianinkatu 14, Helsinki. Muita myymälöitä yrityksellä on niin Turussa, Kuopiossa, Savonlinnassa, Jyväskylässä kuin Oulussakin. Kotimaisuus on Muotikuun valtti ja esimerkiksi kaikki pressipäivässä esitellyt syysuutuudet oli valmistettu yrityksen tehtaalla Turussa. Liikkeen tuotteista noin puolet onkin aina omalta tehtaalta tulevia.
Aamu alkoi Muotikuun tiimin kattamalla energia-aamiaisella, jossa oli tarjolla hedelmiä, smoothieita ja viettelevän herkullisia raakakakkuja. Jos joku laski, söin vain kaksi palaa, vaikka mieli tekikin santsata kolmas!
Tuoreet kukat ja kasvit kuuluvat Muotikuun myymälän sisustukseen aina. Aamiaispöytä oli somistettu yrttiruukuilla.
Muotikuun mallistoista vastaa suunnittelija Jaana Varkki-Terho. Aviomies Tony Terho työskentelee toimitusjohtajana.
Ihastuttava mallimme Isabelle villakankaisessa mekossa ja jakussa, johon Jaana sai idean herkistä ranskalaisista nauhoista. Niitä suunnittelija on kerännyt aina lempimaassaan matkaillessaan. Huomaa asuun särmää tuovat, kimallekoristeilla somistetut maiharit.
Hapsumekko hurjastelee 1920-luvun charleston-tunnelmissa. Hapsut ovat ohuen sifonkimaista kangasta, joten ne laskeutuvat kauniisti ja myötäilevät elegantisti liikettä. Tässä asussa on pakko päästä tanssimaan!
Syksyn romanttisinta iltapukua saa myös luonnonvalkoisena (hälytys, talvimorsiamet!) ja farkunsinisenä. Kauniin Matleenan yllä oleva cocktail-puku häkellyttää viehkeytensä ohella mukavuudellaan: pitsi ja yläosan vuori joustavat, joten liikkuminen on helppoa. Ehdoton asu esimerkiksi illalliskutsujen kiireiselle emännälle!
Tulevan talven ihastuttavin iltapuku. Mustilla tikkauksilla Jaana tavoitteli hiilipiirroksen tunnelmaa. Muotikuun Turun tehtaalla asu voidaan tosin toteuttaa vaikka pinkistä tyllistä punaisin kanttauksin. Morsiamelle valkoinen tylli taivaan sävyisin kanttauksin täyttäisi toiveen siitä jostakin sinisestä.
Huippujengi- ja Suomen ihanimmat häät-tv-sarjoista tunnettu ystäväni Tuija Pehkonen ihastui Muotikuun yhdessä Aarikan kanssa toteuttamaan korumallistoon. Hän intoutui myös kokeilemaan näyttävää kaulakorua, jossa kimmeltävä strassipallo komeilee puuhelmien keskellä. Mallistoa myydään Muotikuussa.
Yhteiskuvassa Jaanan kanssa. Ylläni on syksyn mallistosta ehkä mukavin mahdollinen asu, jonka voi kuvitella: merinovillainen neulemekko, joka muuntuu aamupalaverista illan cocktail-kutsuille. Ei kutita tai rypisty! Paljon reissaava kollega ilmoitti hankkivansa mekon lentokoneasukseen.
Muotikuun syysmallisto leikitteli mustan ja valkoisen eri sävyillä: matta vaihtui kiiltävään, paljetit somistivat villaa ja paksumpaa kangasta kevennettiin ranskalaisella pitsillä. Keskeisin teema oli kuitenkin ateljeeosaaminen taidokkaine leikkauksineen ja yksityiskohtineen. Jaana ompelutiimeineen osoitti upeasti, ettei räätälöidyn vaatteen tarvitse olla missään nimessä tuontitavaraa Italiasta tai Ranskasta, sillä myös Turussa pystytään samaan. Siitä voi olla vain ylpeä!
Pirteää palmusunnuntaita Sinulle! Nautitaan kevään valosta!
Sydämellisesti,
Mirva