Kerran vuodessa järjestetään Helsingissä näytös, joka ei kerro mikä tulee olemaan muodissa, vaan mihin muotiala on menossa. Kyseessä on Aalto-yliopiston maineikas katsaus opiskelijoidensa mallistoihin. Perinteisesti se on vetänyt katsomoon myös runsaasti ulkomaisia uusien kykyjen metsästäjiä, ja tämä nähtiin myös tänä vuonna Kaapelitehtaalla, jossa näytös järjestettiin keskiviikkona 17. toukokuuta.
Himpun verran myöhässä alkaneen näytöksen avasi Tina Verbicin selkeän graafinen mallisto. Aloitukseen oli saatu maineikkaita malleja, kuten Niina Kurkinen. Kuvassa – rakeisessa ja kännykällä napatussa – astelee Pipsa Hurmerinta.
Verbicin näytöksen jujuna oli selkeä räätälöinti, johon yhdistyi japanilaishenkinen, origamimainen kankaan käsittely. Kuvassa aina yhtä kaunis ja karismaattinen Kirsi Pyrhönen.
Kansainvälisten esikuvien seuraaminen näkyi entistä selkeämmin. Ida-Sofia Tuomiston malliston jämptisti istuvat, kuminauhamaisesta materiaalista taiteillut yläosat toivat mieleen Hervé Légerin kehoa myötäilevät, ideaalisidemäiset asut.
Yhtenä näytöksen pääteemana monessa mallistossa vallitsi viimeistelemättömyys tyylikeinona: rispaantuneet leikkuukohdat, näkyviin jätetyt ompeleet ja päärmeettömät reunat. Kuvassa esimerkki Janette Friisin mallistosta, joka toi puuteriroosan sävyissään mieleen ne boheemin herkät vaatekappaleet, joita Karl Lagerfeld taiteili 1970-luvulla Chloélle.
Anna Isoniemen paljeteilla ja teksteillä villitsevä mallisto säihkyi ja sai yleisöltä huimat suosionosoitukset. Iloisen flirttaileva mallisto toi omaan mieleeni Franco Moschinon jättämän perinnön.
Elina Äärelän Swarovski-kristalleilla koristetut painokuvioasut saivat Marimekon tunnustuspalkinnon.
Lahjakkaiden nuorten suunnittelijanalkujen kavalkadi näytöksen päätyessä. Vaikka itse keskityin omien kiinnostuksen kohteideni vuoksi tässä katsauksessani naisten muotiin, olivat myös miesten mallistot erinomaisesti edustettuina. En pitäisi siis ollenkaan mahdottomana, jos Pitti Uomo -miestenmuotitapahtuma Firenzessä saisi lähivuosina nähdä suomalaista räätälöintitaitoa.
On fantastista nähdä nuorten osaajien luovuutta. Muodin tietää olevan hyvissä käsissä, kun into ja tahto kauneuden luomiseen pulppuaa näin voimallisena.
Inspiroivaa alkavaa viikkoa Sinulle!
Aurinkoisin toivotuksin,
Mirva