Shanghai Cowboy -ravintolan avajaiset

Torstaina 6. marraskuuta palasin Tel Avivista, ja koti tuntui kutsuvan kaupunkia enemmän – ennen kaikkea siinä, missä tulee lomavaatteiden viskaamiseen pesukoneeseen. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja päätin piipahtaa upouuden, meksikolaista street foodia tarjoavan Shanghai Cowboy -ravintolan (Mikonkatu 4) avajaisisjuhlissa vilkaisemassa sen tunnelmat.

Center Inn -ketjuun kuuluvan, Iman M. Gharagozlun yhdessä Mehdi Younesin kanssa luomaan ravintolaan on loihdittu meksikolaista tyyliä.

Aiemmin samassa tilassa toimi perinteikäs König. Vaikka maut ja maustehylly on laitettu uusiksi, vanhat lyijylasi-ikkunat on onneksi säilytetty.

Kimaltavana avajaistunnelmissa. Silkkipaitani on Diane von Furstenbergin, käsilaukku Christian Louboutinin, sormus roomalaisen Palazzo Barberini -museon kaupasta ja korvakorut rihkamalöytö Ateenasta.

Sormiruoat tarjoiltiin pöytiin. Monissa oli vahvoja meksikolaisia mausteita. Mukana oli upeita makuja, joista suosikikseni kohosi salaatinlehden sisällä granaattiomenan siemenien kera tarjoiltu, hyvin kypsytetty ankka.

Tacoissa riitti tulta ja tappuraa. Takana näkyvät muistiinpanovälineet, sillä vierailta toivottiin illan mittaan kommentteja ruokatarjoilusta.

Mehevät maut ja ystävällisen luontevasti lutviutuva palvelu takasivat, että käväisen taatusti maistelemassa Shanghai Cowboyn herkkuja toistekin. Silloin tosin valitsen iltatyylikseni silkkipaitaa nuorekkaamman lookin, sillä tällä kertaa tunsin itseni auttamattoman tätimäiseksi. Muut kutsuvieraat olivat ihastuttavia, mutta minuun verrattuna melkoisen nuoria. Esimerkiksi komean, kakskytplus-ikäisen muotisuunnittelija Mert Otsamon rinnalla rupatellessani tunsin tyylini toivottoman keski-ikäiseksi.

Siitäkin huolimatta: herkullista viikonloppua Sinulle!

Lämpimin toivotuksin kotoisesta kynttilänvalon hämystä,

MIrva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*