Tauko Teneriffalla

Energistä lauantaita, hyvät ystävät! Helmikuu alkaa olla jo pitkällä, ja tammikuu tuntui hujahtaneen ohi hetkessä. Omalta osaltani vuoden ensimmäinen kuukausi piti sisällään hyvin paljon työtä ja erittäin vähän sosiaalisia kohtaamisia. Sain siihen kuitenkin myös ujutettua matkan Teneriffan Puerto de la Cruziin, jonka tarkoituksena ei ollut päivänpaistattaminen, vaan keskeytyksetön seuraavan kirjan käsikirjoitukseen keskittyminen.

Sää oli liki myrskyinen koko kirjoituslomani ajan. Olikin rentouttavaa kuunnella rantahotellissani aaltojen pauhua illalla. Se takasi rauhaisat unet.

Kirjoittamisen välillä oli hauska käydä käyskentelemässä kaupungilla leudossa säässä. Silkkisifonkinen seepramekko on Diane von Fürstenbergin, vyö Fendin, pikkulaukku Valentinon ja aurinkolasit Ray-Banin. Longchampin kevyessä Pliage-taittolaukussa iPad kulki kätevästi mukana, jolloin saatoin siirtää välillä kirjoitussessioni vaikka rantakahvilaan.

Kanarialaispuutarhojen hehkuvat värit ovat minusta yksi saarten hurmaavimpia puolia.

Yksinkertaisen maittava, espanjalaisen keittiön lempilounaani: grillattuja sardiineja ja raikasta salaattia.

Perunoita kanarialaiseen tyyliin kirpeiden kastikkeiden kera.

Rantabulevardin maisemaa.

Palaan vielä Kanaria-kuviin tulevissa postauksissani. Vaikka otosten maisemat lienevät liki kaikille tuttuja, piilee niissä jotakin suomalaisen sielun sydäntalvella kaipaamaa: valo. Viikon valotankkaus sai ainakin omat energiatasoni kihahtamaan liki kesän luokkaan.

Sydämellisin hyvän viikonlopun toivotuksin,

Mirva

 

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*