Hyvät ystävät, terveiset laiskalta bloggaajalta, joka tapansa mukaan keskittynyt vipeltämään koko viikon muissa arkikiireissään. Siksi palaankin vasta nyt kertomaan Turo Flagship Storen (Keskusk. 6, Helsinki) upeista avajaisista, jotka pidettiin jo reilu viikko sitten, torstaina 17. maaliskuuta.
Tyylikäs myymälä avajaisillan hämyssä. Liikkeestä huoliteltu herramies löytää käytännössä kaiken sonnustautumiseensa tarvittavan puvuista paitoihin, vöihin ja solmioihin.
Kaverikuvassa illan piiritetyimmän herran eli Turon linjakkaan Red Collectionin suunnittelijan Anssi Tuupaisen kanssa. Vaalea kaunotar oikealla on miestenmuodin vaikuttaja Mervi Kärkkäinen, joka omistaa maineikkaan herrainpukimo Feren (Bulevardi 3, Helsinki).
Valitsin illan asukseni Tory Burchin kullankimmeltävän silkkitunikan ja Furlan pitkät hapsukorvikset.
Avajaisten Suomi-makuja huokuvat naposteltavat – tarjolla oli niin munajuustoa kuin helmipuuroa tilliöljyn ja lohenmädin kera – hoiti huhtikuussa Helsingin Etelärantaan avautuva Finnjävel, jota luotsaavat huippukokit Henri Alén ja Tommi Tuomi. Kirjoitin muuten viime viikolla postauksen Finnjävelin naapuriksi duon jo avaamasta Bystrosta.
Vaatteiden ohella liikkeestä voi hankkia jopa mittatilauskengät.
Luonnollisesti myös jalkineiden huoltosetteihin on panostettu. Herrasmiehenhän tunnistaa huomaavaisen käytöksen ohella siisteistä kengistään!
Miestenmuoti on oma erityisalansa, ja minun on pakko myöntää, etten ole päässyt vihkiytymään kyllin syvällisesti sen saloihin siitäkään huolimatta, että olen kirjoittanut toimittajana muodista 1990-luvulta alkaen. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: smokissa mies näyttää aina upealta. Turon versio on linjakkuudessaan myös sopivan nuorekas.
Suosittelen piipahdusta Turon uudessa myymälässä. Vaikka mies ei kokisi tarvitsevansa mitään, tulet näkemään liikkeessä monta pukua, joissa sinä haluat hänet nähdä.
Aurinkoista lauantaita!
Sydämellisesti,
Mirva
Previous Article
Muotikuu esitteli syksyn 2016 malliston
4 Comments
-
Hei Mirva-ihana! Puku ja/tai smokki kyllä tekee miehen, se on totta! Harva mies näyttää puvussa ainakaan huonommalta, eikö totta, ainakaan minä en ole vielä törmännyt sellaiseen tapaukseen. Kaikkia kantajiaan se komistaa.
-
Author
Hei Lotta, ihana kuulla Sinusta, ja kiitos kaikista ihanista Diplomaattirouva-postauksista! Kyllä se niin vain tosiaan on, että istuva puku tekee miehestä komean. Ja smokki yhtä komean kuin James Bondista!
-
-
Eipä kestä Mirva! Sinunkin asusi näyttää muuten todella kauniilta.
-
Author
Oi kiitos!
-