Leppeää viikonloppua, hyvät ystävät! Edessä on taas lauantaipäivä pyykinpesuineen ja kaupassa käynteineen. Jälkimmäisen suhteen ostoskoriini päätynee tällä kertaa tavallista enemmän kasviksia, sillä inspiroiduin vegekokkauksesta vahvasti päästessäni maistamaan torstaina 9. maaliskuuta Helsingin satamassa päivän ajan levänneellä Viking Gabriellalla Spring & Green -teemamenua. 3.4.-31.5. myynnissä oleva fine dining -menu ilahduttaa kasvissyöjien ohella muitakin matkustajia, sillä ruoka on maukkaudessaan kielen kähveltävää. Hauskaa oli myös kuulla, että eri laivojen kokit olivat kehittäneet reseptit, ja listalle päässeet voittajat saivat matkan New Yorkiin kokemaan kulinaariseikkailuja. On hienoa, että tähtikokkien laivalle roudaamisen sijaan tähdet etsitään omasta työyhteisöstä!
Menusta nauttiminen polkaistiin käyntiin paahdetulla & pikkelöidyllä parsalla. Sitä höystivät nokkospesto, sitruunavaahto ja paahdetut hasselpähkinät. Annoksen suunnitellut kokki oli Hanna Suonpää.
Yhtä viettelevä alkuruoka oli tofutataki sitruuna-seesaminsiemenwasabin kera. Lasinuudelit ja kurkkusalaatti viimeistelivät Joachim Sjöblomin suunnitteleman herkullisen annoksen.
Menun miehekkäin annos sisälsi ruispolentaa, Västerbottenost-juustoa, haudutettua kevätkaalia ja tummaa kuminakastiketta. Juurevan äijäannoksen loihtija oli Ilkka Laasio.
Jouni Ukkosen suunnittelema annos sisälsi rapsakaksi friteerattua seitania, vegaanista eli soijamaidosta tehtyä tuorejuustoa, savustettua munakoisoa ja muun muassa granaattiomenansiemeniä. Onnistunut annos herätti keskustelua, sillä se loihti vieraille erilaisia mielikuvia. Minua se muistutti Libanonin ja Israelin keittiöistä.
Ilkka Laasion omenajäädykeannos, joka tarjoiltiin valkosuklaan ja kamomillan kera, raikasti lopussa suun.
Sokerisen suloiselta näyttänyt Hanna Suonpään annos yllättikin kirpeällä raikkaudella. Marie Antoinettellekin tyylinsä puolesta maistuva annos yhdisti mantelimaitovaahdon eri tavoilla valmistettuun raparperiin ja manteliin.
Ruoan seurana tarjoiltiin konstailemattoman raikkaita alkuviinejä. Niitä oli esittelemässä Laura Seibel Domaine de la Pinte -viinitilalta, joka sijaitsee Ranskan ja Sveitsin rajalla Juran viinialueella.
En ole koskaan ahminut himokkaasti pihvejä, joten vegeannokset viehättivät minua eleganttiudessaan ja raikkaudessaan. Mikä parasta – vaikka vatsa oli täynnä, olo tuntui pitkän lounaan jälkeen energiseltä loppupäivän haasteiden kohtaamiseen. Samaan pyrin tänään kotikeittiössäni. Vaikka lauantai-ilta tuskin asettaa mitään haasteita, on silti fantastista nukahtaa terveellisen aterian jälkeen ja kohdata hyvinvoivana sunnuntaiaamu.
Rentouttavaa viikonloppua Sinulle!
Sydämellisesti,
Mirva
* Kiitos kuvista Viking Linelle & Tuukka Ervastille!