Vietnam, osa 2: Hôi An

Rentouttavaa viikonloppua! Pakkasen paukkuessa armottomana ulkona on mukava palata muistelemaan taannoista aurinkolomaamme Aasiassa, josta ehdin jo kertoakin edellisissä postauksissani. Suuntasimme siis Silversearisteilylle, ja laiva mutkitteli pitkin Vietnamin rannikkoa kohti määränpäätään Hong Kongia. Vietnamissa pysähdyimme muun muassa kristallinkirkkaista snorklausvesistään kuulussa Nha Trangissa, mutta vahvimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Etelä-Vietnamissa sijaitseva UNESCOn historiallinen maailmanperintökohde Hôi An.

hoi_an_japanilainen_silta

Japanilaiseksi sillaksi kutsuttu rakennelma 1500-1600-luvuilta on kaupungin symboli.

hoi_an_veneet

Veneitä Hôi Anin jokisatamassa.

hoi_an_temppeli

Suitsukkeiden aromi leijuu temppeleistään tunnetussa kaupungissa.

Silkkivarjostimilliset bambulyhdyt ovat kaupungin erikoisuus, joita taitavat käsityöläiset valmistavat kadunvarsipajoissaan.

hoi_an_morningglory

Osallistuimme myös vietnamilaiselle kokkauskurssille Morning Glory -ravintolan keittokoulussa, ja opimme valmistamaan muun muassa paikallisia pannukakkuja, vihreää mangosalaattia ja raikkaita kesärullia. Suosittelen! Ennen kaikkea kurssi avasi meille vietnamilaisen keittiön maustamisen salat, ja sen, kuinka olennaisia chili, tuoreet yrtit ja kalakastike ovat. Kokkikoulu kuuluu maan tunnetuimmalle julkkiskokille eli rva Trinh Diem Vylle.

hoi_an_tori1

Osana oppituntia oli myös vierailu tuoksuja ja värejä kuhisevalle torille valitsemaan juuri ne oikeat raaka-aineet. Kuvassa tulisia ja vieläkin tulisempia chilejä. Opin, että vietnamilaisen keittiön sielu koostuu juuri mausteista. Pohjoisessa ne saavat polttaa, etelässä taas suositaan lempeämpiä tuoreyrttejä, kuten korianteria ja minttua.

hoi_an_tori

Kalatorin tunnelmia.

Hôi Anin polttavan auringon alla. Päiväretkeni silkkitunika on BCBG Max Azrian, sandaalit Tory Burchin ja olkalaukku Diane von Furstenbergin.

Nyt on jo ikävä aurinkoa, mutta onneksi valo lisääntyy meilläkin päivä toisensa jälkeen. Ja ainahan voi pimeyden keskellä fiilistellä auringonkultaa huokuvien valokuvien parissa.

Sydämellisin perjantai-illan toivotuksin,

Mirva

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*