Energistä tiistaita, hyvä ystävät! Ulkona siintää Helsingin talven harmaa valo, joten on ihana palata hetkeksi taannoisiin lomafiilikseemme Karibialle. Tällä kertaa ajattelin jakaa muutaman kuvan Karibian eleganteimmalta saarelta Saint-Barthélemyltä eli Saint Bartsista. Ranskalle kuuluva pieni ja vuoristoinen saari joutui myös Irma-hurrikaanin kynsiin syyskuussa, mutta tuhot on korjattu joutuisasti.
Saaren elämän keskus on Gustavian kaupunki, joka on saanut nimensä Ruotsin kuningas Kustaa III:n mukaan. Vuoteen 1878 Ruotsille kuuluneella saarella on muuten yhä kaikki katukyltit ranskan ohella ruotsiksi. Kotoisaa!
Gustavian satamassa ennen suuntaamista hiekkarannalle. Ystävämme olivat muuten saaneet loistoidean biitsilounastamme varten ja tilanneet sen ihastuttavan Le Barthélemy -hotellin kautta suoraan rannalle. Siellä meitä odottivat aurinkovarjot, rantatuolit ja kylmälaukkuihin pakattu lounas tiikerirapusalaatteineen ja lohibageleineen.
Karibian kuumassa auringossa oppi arvostamaan ihoa suojaavaa kangasta. Viime vuonna lomaltamme Marrakechista ostamani silkkisifonkikaftaani hoiti velvollisuutensa hyvin. Sen väri tuo aina sitä paitsi mieleen sen ostopaikan, syvän sinisillä sävyillä koristetun, Yves Saint Laurentin aikanaan hankkiman Jardin Majorellen, jonka muurien sisältä löytyy myös mainio muotimyymälä.
Gustavia houkuttelee näyteikkunaostoksille, sillä sen rantabulevardia reunustavat kaikkien mahtimerkkien myymälät Bulgarista Louis Vuittoniin, Pradaan ja Cartieriin.
Värikkäät pienet rantamökit on muutettu tyylikkäiksi putiikeiksi, joiden valikoima on hyvin ranskalainen. Välillä pitääkin melkein hieraista silmiään, jotta muistaisi olevansa Karibialla Rivieran sijaan.
Muistot auringosta hellivät mieltä, mutta virittelevät myös uusiin haaveisiin. Joko olisi aika varata seuraava matka?
Toivorikkain tunnelmin,
Mirva